Neulekone kuntoon

Kerroin helmikuussa koneneulontaharrastukseni ensi askelista. Pieniä askeleet tällä saralla ovat edelleen olleet, eli kovin kummoisia valmiita tuotoksia ei ole vielä valmistunut. Sen sijaan olen saanut oman kirppislöytöni toimimaan, mikä on tietysti mahtava juttu. 

Koska en raaskinut viedä sitä huollettavaksi minnekään, päätin kokeilla, saisiko sen toimimaan omatoimihuollolla. Liityin Facebookissa ulkomaiseen Machine Knitting -ryhmään, josta löytyi hyviä vinkkejä aiheeseen. Neulekoneen oleellisimmat osat sen toimimisen kannalta ovat riittävän pullea huopasalko (tunnetaan myös nimillä huopasalpa, huopatanko), joka painaa neuloja alas, sekä neulat, joiden tulee olla puhtaat, suorat ja niiden läpät kunnossa. Tietenkin myös kelkan, jota kuljetetaan neulojen yli edestakaisin ja joka liikuttaa neuloja neuleen aikaansaamiseksi, pitää olla kunnossa. 

Kelkka vaikutti olevan ok, joten tilasin uuden huovan (vaahtomuovin) huopasalkoon sekä 100 uutta neulaa. Saatuani nämä varaosat irrotin huopasalon ja kaikki neulat, putsasin ne, samoin kuin koko neulekonealustan (imurilla ja puhaltimella), vaihdoin huonot neulat uusiin, asensin huopasalkoon uuden "huovan", sujautin sen paikoilleen ja sen jälkeen myös neulat takaisin. Numerolistan pyyhin myös puhtaammaksi. Ja todettakoon tässä, että kun sanon, että minä tein sitä ja tätä, niin osassa näistä tehtävistä mies oli kyllä apuna, mm. koneen putsauksessa, eli osa kunniasta kuuluu hänellekin. 


Vanha huopasalon huopa olikin aivan karseassa kunnossa.

Kone oli myös superlikainen. 

Tilasin tämän uuden huopanauhan alunperin AliExpressistä, mutta koska sieltä toimitus vain kesti ja kesti, neulat saatuani tilasin tämän Porvoon ompelukonepalvelusta, jossa on hyvä valikoima neulekoneen varaosia. 

Noin neljäsosa neuloista meni vaihtoon. 

Aika lailla jännitti kokeilla neulekonetta ensimmäisen kerran tämän huollon jälkeen. Ja mikä ilo se olikaan, kun kone neuloi nyt ongelmitta. 


Toistaiseksi olen neulonut tällä vain yhden kaulurin, jonka esittelen joskus myöhemmin. Sitä päätellessä huomasin, että muutama neula hankaa hieman, joten otin huopasalon vielä kertaalleen irti ja vaihdoin nuo hankaavat neulat uusiin. Ja sen jälkeen havaitsin, että yhden neulan läppä on vääntynyt, joten joudun irrottamaan huopasalon vielä kertaalleen vaihtaakseni sen neulan. Sitä en vielä ole kuitenkaan jaksanut tehdä, kun ei ole mitään työtä odottamassa neulomistaan. 

Kommentit