Vaikka juuri nyt onkin taas liian kylmä tehdä makrameetöitä ulkona, oli tuossa toukokuun alkupuolella, vai olisiko ollut peräti huhtikuun puolella, jo sen verran lämmintä, että makrameekauteni pääsi vauhtiin. Kun jouduin ilmojen viiletessä siirtymään jatkamaan näitä sisätiloihin, muistin, miksi ylipäätään teen näitä mieluummin ulkona. Pölyn määrä näistä langoista on nimittäin melkoinen!
Jotta taas ei jäisi makrameet pyörimään omiin nurkkiin odottamaan loppusijoituspaikkaa, päätin tänä vuonna kysellä lähipiiristä toiveita. Pari kiinnostunutta löytyikin, ja muutama potentiaalinen myöhempää (uusia lämpöjä) varten.
Ensimmäisenä uuteen asuntoon muuttanut ystäväni toivoi seinäamppeleita. Sain muutaman kuvan uuden asunnon seinien väreistä, joihin soinnuttaa amppelit. Hieman haastavaa, sillä nämä seinät eivät olleetkaan mitään perusvaaleita tai beigeä, vaan jotain vihertävää ja vaaleanpunaista. Jälkimmäinen paljastui luonnossa persikaksi.
Luonnonvalkoinen olisi tietysti ollut turvallinen valinta amppeliin, mutta ehkä myös vähän tylsä. Päädyin tekemään seinien sävyiset tietämättä tarkkaa loppusijoituspaikkaa eli seinän pätkää, johon amppeli menisi. Ehkä tämä vihreä vaikkapa päätyy lähelle vihreää seinää ja siten sointuu sisustukseen.
Edellisestä makrameetyöstäni oli pitkä aika, lienen joskus viime kesänä viimeksi solmeillut niitä. Niinpä tätä ensimmäistä tehdessä ehdin monta kertaa miettiä, miksi valitsinkaan malliksi Lankavan Ristikki-amppelin. Olisi voinut olla parempi verrytellä solmeilutaitoja jollain helpommalla ja nopeammin tehtävällä mallilla. Eihän tämäkään nyt toki erityisen vaikea ole, mutta se on pääosin kohosolmuja, joita on huomattavasti hitaampi tehdä kuin vaikkapa tasosolmuja. Lisäksi työn ollessa kesken näytti siltä, että lopputuloksesta tulee vain jotain sekavaa sotkua.
Ohje sanoi langaksi Matilda-punoskuteen, mutta koska siitä ei löytynyt oikeaa värisävyä, päädyin käyttämään Pamela-langan vaaleanvihreää. Tämä lanka oli ihan mukavaa käsitellä, mutta työtä tehdessä sen väri toi mieleeni pinaattikeiton, mikä ei yhtään parantanut odotuksiani lopputuotteen osalta.
Niinpä oli iloinen yllätys, että lopputulos oli kuitenkin ihan kelvollinen. Sävy osoittautui melko samaksi kuin seinän oma väri (valitettavasti en huomannut ottaa kuvaa tästä seinää vasten), joten jos haluaa suht huomaamattoman amppelin, tämä toimii siihen ihan hyvin. Jos kaipaa enemmän kontrastia, amppelille täytyy keksiä jokin muu paikka, mutta se ei ole enää minun päänsärkyni.
Nämä kuvat on otettu kotoani. Jos tällainen hillitty vihreä vain sopii muuhun sisustukseen, niin tämä on mielestäni kivan rauhallinen sävy makrameetöihin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?