Kissojen kesäloma maalla

Kesä alkaa vahvasti kallistua loppua kohti, elokuukin jo päättymässä. Blogi oli näköjään kesälomalla koko kesän, mutta ryhdistäydynpä nyt hieman, kun tietokoneen äärellä viitsii istua vapaa-ajallakin. 

Palaan sydänkesään esittelemällä teille kissojen kesälomareissun maaseudulle. Kesällä on haastavaa saada kissanhoitajia kotiin, kun kaikilla on omat suunnitelmansa. Kissojen "hoitaminen" on myös melko epämotivoivaa kesäaikaan, kun ei kisuja paljon edes näy. 

Olimme lähdössä omalle lomareissullemme joka tapauksessa anoppilasta, joten oli luontevaa ottaa kisut mukaan ja jättää sinne lomailemaan reissun ajaksi. Siellä ne saivat vapaasti kikkailla ulkona mielensä mukaan ja vaikuttivat viihtyvän oikein mainiosti. Tupsu jopa niin mainiosti, että minua ihan säälitti riistää se pois tuosta maaseutumiljööstä. Mutta siitä lisää myöhempänä. 

Aloitetaan alusta eli lähtöpäivästä. 

Oli onni, että lähtöpäivänä satoi vettä. Sade toi kisut esiin piiloistaan terassin sohvalle. Siitä ne oli helppo napata ajoissa sisälle odottamaan lähtöä. Oli varauduttu siihenkin, että joutuisimme odottamaan jompaa kumpaa kisua iltamyöhään asti. Nyt siltä odottelulta säästyttiin, sen sijaan kisut joutuivat odottamaan sisällä, että saimme kaikki tavarat pakattua mukaan. 

"Mitä nyt?" ihmettelee Tupsu.

Automatka ei onneksi ollut paria tuntia pitempi, mutta luulen, että Tupsun eliniänodote väheni stressin takia taas muutaman kuukauden verran. Ei auttanut, vaikka kuinka yritin vakuutella, että määränpäässä odottaa kaikkea kivaa. 

Automatka ei koskaan ole Tupsusta kivaa.

Perille päästiin ja kisut pääsivät ensin tutustumaan saunamökkiin, josta tuli heille loman ajaksi tukikohta. Itse taloon heillä ei ollut asiaa, sillä sitä emännöi talon oma kissa, vanha rouva Kea. Saunamökki oli heille ennestään tuttu paikka, nyt oli vain muutama vuosi heidän edellisestä vierailusta siellä. 

Tilannekatsausta ensin ikkunan läpi.

Kun mökki oli katsastettu, koitti vapaus. Tutkittavaa riittikin pihapiirissä yllin kyllin. Samoin tietenkin saalistettavaa. 

Miiru tutkaili saalistarjonnan heinien seassa. 

Tupsu keskittyi laajempiin linjoihin. 

Miiru on lähtökohtaisesti ystävällinen muita kissoja kohtaan, niin ainakin oletan, ja arvelin, että talon kissavanhus Keakin olisi ollut kiinnostunut kissakaverista. Kean oma kissakaveri kuoli muutamia vuosia sitten ja siitä asti se on ollut hieman yksinäinen. 

Ehkä ystävyys olisi päässyt syntymään pehmeämmällä esittelyllä. Nyt Miiru tuli kurkkimaan Kean kotiovelle, mikä sai vanhaan kissaan yllättävän nopeaa liikettä, kun se syöksyi Miirun perään. No, mitään tappelua ei päässyt syntymään, Miiru juoksi vikkelästi kauemmas. Kea ei enää muutenkaan ulkoile pitkiä pätkiä ja ne lyhyetkin vain hyvällä säällä, joten loppuloma kului ilman kohtaamisia. Miirukaan ei tästä onneksi saanut mitään traumaa, vaan jatkoi paikkoihin tutustumista pihalla. 

Kean ja Miirun kohtaaminen

Aina silloin tällöin nämä kaverukset kohtasivat.

Tästä eteenpäin kuvat ovat anopin lähettämiä päivittäisraportteja kisujen touhuista. Kissojen nauttiessa olostaan me ajelimme asuntovaunun kanssa mm. Alahärmän, Oulun ja Muonion kautta Kilpisjärvelle ja sieltä edelleen Norjaan Senjan saarelle ja Lofooteille. Jos mies olisi saattanut päättää, reissumme olisi kestänyt pitempäänkin kuin kaksi viikkoa, jotka nyt olimme reissussa. Minua alkoi vaivata kissaikävä sen verran, että emme jatkaneet matkaa tuon enempää. 

Kikkailupaikkoja riitti akrobaatti-Miirulle

Kea lyhyellä piipahduksella ulkona

Sateensuojassa. Bongaatko kuvasta kaksi kissaa? 

Takana näkyvästä puupinosta muodostui Tupsun lempipaikka. Sieltä se useimmiten löytyi, kun anoppi kävi sitä kutsumassa.

Kissojen mielenliikkeitä on usein varsin vaikea tulkita. Silti uskaltaisin sanoa, että Tupsu oli täällä maalla superonnellinen. Heti sinne saavuttuamme ja päästyään ulos kikkailemaan se osoitti tyytyväisyytensä paijailemalla minua aina ahkeasti, kun nostin sen syliin. Ja käsivarttani se leipoi kynsillään niin kovin, että käsivarsi oli syvillä naarmuilla koko seuraavan viikon. 

Melko muikea ilme

Kea bongasi Miirun lähistöllä. Ilme on tuima, mutta hetken katseltuaan Kea vain käveli tyynesti takaisin sisälle. 

Tupsun tyytyväisyyspaijailut jatkuivat, kun reissumme jälkeen palasimme anoppilaan. Mietin jo, pitäisikö Tupsu jättää sinne maalle koko loppukesäksi, kun se niin kovasti tuntui siellä viihtyvän. No, itsekäs minäni ei raaskinut kuitenkaan jättää Tupsua sinne, joten niinpä se joutui taas autoon ja palasimme kotiin. 

Ilokseni huomasin kotona, että kyllä se tuntuu täälläkin viihtyvän. Ehkä koti on kuitenkin koti myös Tupsulle, maalaiskissalle. 

Tässä vaiheessa sydämeni oli särkyä, kun Tupsu olisi niin kovin halunnut jäädä maalle. 

Tupsun ilme, kun se tajusi, että saavuttiin kotiin. 

Sellainen loma siis kisuilla maalla. Loppukesä on sujunut tuttuun tapaan kotosalla. Katsotaan, josko saisin muutamia kotikuviakin tänne laitettua lähiaikoina, ennen kuin kesä ihan painuu unholaan. Sitä ennen yritän kuitenkin esitellä kesän käsityötuotoksiani. Niitä ei kyllä kovin montaa ole. Melkein koko ajan on kyllä joku käsityö ollut tekeillä, mutta sen verran isoja töitä, ettei niitä ole kovin monta valmistunut. 

Mukavaa alkavaa syksyä!