Peruskassi valaskankaasta

Halusin antaa eläintarhapeiton jossain kassissa saajalleen. Peiton taustakangastakin jäi sopivan kokoinen pala, mutta enpä voinut vastustaa tätä valaskangasta, kun se kangaskaupassa osui silmään. 

En ollut pitkään aikaan tehnyt ihan tällaista peruskassia, joten mitat olivat hieman hakusessa. Olen ollut tyytyväinen pöllökassin mittoihin, joten käytin sitä apuna valaskassin kokoa suunnitellessani. Kavensin muutaman sentin pöllökassista, joten valaskassi on valmiilta mitoiltaan noin 42 x 35 cm, pohjaan on ommeltu 10 cm kulmat. Myös hihnat ovat pöllökassissa hieman turhan leveät, joten kavensin niitäkin vähän tähän. 

Kunhan teen seuraavan tällaisen kasssin, teen samalla ohjeen tänne blogiin. Nyt oli hieman liian kiire siihen. 



Siellä se varsinainen lahja pilkottelee.

Virkkasin myös pienet koristossut lahjakassin täytteeksi.

Kommentit