Olimme mökkiviikon jälkeen seuraavan viikon, maanantaista maanantaihin, Kroatiassa, Dubrovinikissa ja sen lähistöllä. Matkaa edeltävänä iltana sain vihdoin kasaan riittävästi motivaatiota tehdä koko alkukesän suunnitelmissa olleen käsilaukun.
Halusin matkalle mukaan sellaisen sopivan kokoisen, kevyen olkalaukun, jonka voisi tarvittaessa (jos sattuisi vastaan ostamisen arvoinen käsilaukku) taitella pieneen tilaan matkalaukkuun. Siksi tähän kassiin ei tullut mitään tukimateriaaleja. Päällinen on ohutta puuvillaa ja vuori kevyttä ulkoilukangasta. Lopputulos on toiveideni mukainen: erittäin kevyt, mutta silti kestävä kassi.
Samasta kankaasta olin tehnyt aiemmin
pienen pussukan keltaisilla höysteillä. Nyt jätin keltaisen pois eli lopputulos on kokonaan mustavalkoinen.
Kassi toimi käytännössä eli matkalla erittäin hyvin. Se on sen verran tilava, että sinne mahtuu helposti mm. kirja ja vesipullo. Vetoketju pitää tavarat tallessa ja suojassa varkailta. Kassi on jäänyt jokapäiväiseen käyttöön myös reissun jälkeen.
Muistin matkalla kuvata kassia siellä täällä, joten tässäpä kassikuvat matkamaisemilla höystettynä.
|
Taustalla Dubrovikin vanha kaupunki. Kuva on otettu suunnilleen sieltä, minne köysirata vie, tosin me ajelimme sinne kukkulalle autolla. |
|
Toisella ulkosivulla on aina kätevä vetoketjutasku. Taustalla Dubrovnik ja vasemmassa reunassa Lokrum-saari. |
|
Edelleen sama kuvauspaikka. Taustalla näkyy nyt Lapad-niemeä, jossa meidänkin hotellimme sijaitsi. |
|
Srebrenon rannalla |
|
Laukussa on sisällä kolme taskua, sopivasti passin kokoisia. |
|
Bosnia-Hertsegovinassa on ihanat Kravicen vesiputoukset, siellä piipahdimme Mostarin päiväreissulla. Kasisssa on laskettu vetoketju. |
|
Molunatissa kahvilan terassilla. Molunat on Kroatian eteläisimpiä kyliä ja sieltä löytyi kiva, rauhallinen pikkukiviranta. |
|
Mostar, Bosnia-Hertsegovina. Kaupunkiin oli pitkä ajomatka, mutta vanha kaupunki oli todella kaunis.Ja ruoka hyvää. |
Sen verran kiireellä kassin tein matkan alla, että siitä jäi puuttumaan Kassikissa-nahkalätkä. Lisäsin sen matkan jälkeen. Oikeampi paikka olisi ollut laukun alareunassa, mutta näin jälkikäteen lätkättynä tuo yläreuna oli helpompi ommella.
Toinen lisätuunailu, mikä vielä tosin odottaa tekemistään, on laukun vetoketjun loppuun jonkinlaisen pidikkeen lisääminen. Se helpottaa vetoketjun sulkemista ja myöskin estää sen, ettei vetoketju aukea kokonaan, niin kuin se nyt tekee.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?