Automerkkisukkia: Tesla ja Scania

Edellisistä autosukistani onkin näköjään neljä vuotta aikaa. Silloin neuloin joululahjaksi apelle Volvo-sukat ja miehelle BMW-sukat. BMW-sukat ovat edelleen ahkerasti käytössä enkä ole saanut lupaa tehdä uusia, kun "vanhat on vielä  niin hyvät". 

Sen sijaan sain mieheltä toiveen tehdä yhdelle hänen kaverilleen joululahjaksi Tesla-sukat. Pyyntö tuli noin viikko sitten, joten alkuun olin, että ei onnistu enää. Olin hankkinut punaista lankaa jo aiemmin, koska halusin neuloa jotkut jouluiset sukat. En kuitenkaan keksinyt tai löytänyt mitään mallia, joka olisi nyt sytyttänyt, joten kun sain luvan tehdä Tesla-sukista punavalkoiset, päätin tarttua viime hetken haasteeseen ja aloin suunnitella sukkamallia. 

Loppujen lopuksi neuloin kolme erilaista sukkaa, kun malli kehittyi sukka sukalta. Sukkien saaja saa kaikki nämä kolme ja voi niitä sitten pitää erilaisin kombinaatioin. 

Ensimmäinen versio näkyy viimeisessä Tesla-kuvassa. Alla olevassa kuvassa puolestaan on vasemmalla toinen ja oikealla kolmas eli viimeinen versio. Viimeisessä versiossa Tesla-teksti siirtyi nilkkaan ja jalkaterän päälle tuli Teslan logo. Sukan tausta on kokonaan yksivärinen, paitsi varressa, missä teksti kiertää takanakin. Jalkaterän kuvion kohdalla neuloin sukkaa edestakaisneuleena, niin lankaa ei tarvinnut kuljetella mukana. Neuloin sukan myös pienemmillä, kolmosen puikoilla, ja niinpä lopputulos on kaikin puolin siistimpi kuin edellisissä versioissa (tosin takaa sukka ei ole aivan niin siisti kerroksen vaihtumiskohdassa, mutta eipä näytetä sitä nyt täällä). Vikassa versiossa myös kärjen kavennuksen pääsi aloittamaan aikaisemmin sotkematta kuviota, siksi näiden kärjetkin ovat hieman erilaiset. Toivon, ettei haittaa käyttöä tai käyttäjää.

Seuraavassa kuvassa päällimmäisenä oleva sukka on versiota kaksi, jossa siis edessä menee koko sukan pituudelta Tesla-teksti. Nilkan takana on logo ja langankuljetusta helpottamaan muutamia pystykuvioita. Jalkaterässä on ykkösversiosta otettu kuvio, mutta nyt pohjan keskelle aseteltuna ja vain yhteen kertaan. Tämäkin kuvio on tietenkin vain langankuljetusta varten, mutta samalla kuvio koittaa esittää Teslan etuvaloja, ja niiden välissä on yksinkertaistettu versio logosta. 




Finaalipari

Kuvan oikeassa laidassa näkyy sukan ensimmäinen versio. Nilkassa on molemmilla sivuilla Teslan logo ja "langankuljetuskuvio" on kovin lähellä Tesla-tekstiä. Lienette samaa mieltä, että tämä eka versio on varsin levoton yleisilmeeltään, joten se kaipasi jatkokehittelyä ja selkeyttämistä. Kaikissa on tiimalasikantapää, joka oli tarpeen kuvion takia oikeastaan vain tuossa ensimmäisessä. 

Toiset neulomani autosukat ovat Scania-sukat, joita veljenpoikani toivoi aiemmin syksyllä. Varsinainen Scania-logo on varsin yksityiskohtainen enkä löytänyt googlaamalla sopivaa valmista mallia, joten yritettyäni hetken mallintaa sitä luovutin ja päädyin tekemään sukkaan vain Scania-tekstin. Mieheltä tuli ehdotus lisätä V8, minähän en edes vieläkään tiedä, mikä se oikein on ja miten liittyy Scaniaan, mutta ilmeisesti liittyy. Ja tuosta V8-kuviosta tulikin lopulta sukan suosikkikohtani. Se on nilkassa molemmin puolin. Sukan pohjassa on raitoja, jotka ylimalkaisesti myös muodostavat V-kuviota. 



Ehkäpä nämä autoaiheiset sukat taas riittävätkin seuraaviksi vuosiksi. 

Kommentit