Niina Laitinen on yksi suosikkineulesuunnittelijoistani, ellei jopa The Suosikki. Hänen ohjeensa ovat kauniita, ja samalla hyvin mietittyjä ja suunniteltuja niin, ettei niissä useinkaan tule pitkiä langankuljetuksia.
Edellinen suosikkiohjeeni häneltä oli Diana-kukkasukat, joita olenkin neulonut jo vaikka kuinka monet erivärisin yhdistelmin. Kauneimmat kesäsukat -lehdestä löytyi uusi suosikki eli nämä Kesäromanssi-sukat. Niitä on nyt tullut neulottua useammat, ja kaikki tämän postauksen sukat jämälangoista. Tai en aivan, sillä valkopohjaisiin jouduin ostamaan lisää pohjalankaa.
Kuviolankana näissä kaikissa on Alize Angora Gold Simli Batik-lanka. Minulla on ollut useampi kerä tuota lankaa (eri väreissä) kaapissa jo useamman vuoden. Ostin niitä alunperin hieman summamutikassa ajatellen neulovani niistä huiveja. Osasta neuloinkin, mutta loput kerät jäivät unholaan, kun intoni huiveja kohtaan hiipui. En tiedä, kuinka hyvin tämä lanka mahtaa kestää sukissa. Se on 80% akryylia, joten saattaahan se kestää vaikka oikein hyvinkin.
Kaikki sukat on jo tullut annettua eteenpäin tuntemattomille, joten en saa kerättyä käyttökokemuksia. Noita Alize-keriä olisi vielä jonkin verran jäljellä, sillä lanka on todella riittävää. Kaikki tämän postauksen sukkien kuviot on neulottu yhdestä ja samasta kerästä, jota on edelleen jäljellä ainakin yksiin sukkiin. Kerässä väri siis vaihtuu kohtalaisen hiljalleen. Ei kuitenkaan niin hiljalleen, että olisin saanut yhden parin neulottua putkeen, vaan kun kerässä alkoi tummempi osuus, siirryin neulomaan valkopohjaisia sukkia.
Valkopohjaisten sukkien kohdalla kävi hiemanhassusti. Neuloin ensin olla olevassa kuvassa toisena oikealta olevan harmaasydämisen sukan. Sen pariksi tuli liian punainen eli vasemmassa reunassa oleva sukka. Valkoinen pohjaväri loppui ja kun ostin lisää, olikin uusi lanka jotain muuta eli asteen ohuempaa ja niinpä väripareista tuli hieman pienempiä. No, ajattelen, että käytössä ne kuitenkin venyvät, joten asetin sukat pareiksi väreittäin, en koon mukaan.





Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?