Iso makrameeseinävaate

Kevään toisen "tilaukseni" sain kälyltäni. Haluamansa mallin hän löysi melko nopeasti, sellaisen selkeälinjaisen, ei liian boheemin (tai yhtään boheemin), Holly Muellerin suunnitteleman. Vaikutti minusta mukavan yksinkertaiselta toteuttaa, joten siihen päädyttiin. 

Värin valinta olikin sitten hankalampaa. Kumpikaan meistä ei halunnut valkoista, luonnonvalkoista tai beigeä, mutta se ei vielä rajannut paljon värejä pois. Tuijottelimme seinää, johon työ tulisi roikkumaan, ja päädyimme lopulta pistaasinvihreään, koska samaa sävyä löytyi samassa tilassa kauempana olevasta verhosta pienessä määrin. 

Alkuperäinen malli on tehty varmaakin Paulina-punoskuteen paksuisella, ellei jopa paksummalla, makrameenarulla. Paulinaa olisin halunnut itsekin tähän käyttää, mutta siitä ei löytynyt sopivaa sävyä. Tai siltä se ainakin vaikutti verkkosivuilta katsellessa. Voi olla, että Paulinan vaaleanvihreä olisi ollut riittävän lähellä pistaasisävyä, joka löytyi Moppari-narusta. Ainakin Pamelan vaaleanvihreä, josta tein seinäamppelin, oli aivan samaa sävyä kuin Mopparin pistaasi. On kyllä myös mahdollista, että se väri oli juuri sillä hetkellä loppu ja kun halusin lankatilauksen tehtyä juuri sillä hetkellä, päädyin siihen, mitä oli saatavilla. 

Koska päädyimme tuossa kokoon 120 cm leveä, 90 cm korkea, olisi paksumpi naru ollut tässä isosti avuksi. Eli mitä tästä opimme? Mahdollisuuksien mukaan tarkista värisävyt livenä liikkeessä, älä luota nettisivujen kuviin. 

Luonnonoksa oli myös poissuljettu liian boheemina, joten päädyin tekemään työn 130 cm:n pituiseksi sahattuun harjanvarteen. Sitten olikin edessä seuraava pähkäily, eli kuinka pitkät narut leikata työtä varten? Aina yhtä hankalaa, varsinkin kun ei ole ohjetta, jossa se olisi kerrottu. Valmiisiin ohjeisiinkin olen oppinut lisäämään hieman ylimääräistä pituutta. Mahdanko tehdä sen verran löysiä solmuja, ettei ohjeessa sanottu määrä yleensä riitä. Ja miten ärsyttävää onkaan, jos narun pituus loppuu kesken! Voihan sitä toki jatkaa, mutta ei siitä niin siisti kuitenkaan tule. 

Löysin summittaisin ohjeistuksen, että lankaa olisi hyvä olla 4 x haluttu mitta, ja se sitten vielä kerrottuna kahdella, koska lanka taitetaan kaksikerroin. Solmujen määrä ja malli, samoin kuin langan paksuus toki vaikuttaa asiaan suuresti. En ryhtynyt sen tarkempaan laskentaan tai esim. tekemään esimerkkisolmuja, jotka purkamalla olisin sitten voinut mitata tarkasti. 

Kun tavoitteena oli 90 cm korkea työ, tarkoitti tämä  yksinkertaisella kaavalla 4 x 2 x 0,9 m = 7,2 m. Sen pyöristin suorilta ylöspäin seuraavaan tasametriin eli 8 m. Luultavasti päädyin lopulta 8,5 metriin per lanka, kunhan olin ensin varmistanut laskemalla, että kolmesta Moppari-kerästä riittää sillä pituudella lankaa noin 100 pätkään. 

Sopivanmittaisten pätkien leikkaaminen on mielestäni aina tylsintä näissä makrameetöissä, ja tässä työssä tuo tylsyys vain korostui, koska pätkiä tarvittiin tosiaan lähemmäs 100. Luulen, tai muistelen, että lopullinen määrä oli 96, sillä määrällä leveydeksi tuli tavoitellut 120 cm. Onneksi mies oli tässä vaiheessa apuna niin, että valtaosin minun hommaksi jäi vain narujen solmiminen tankoon. 

Tupsu oli ihmeissään langanpätkistä.

Niin, aloitellessani tätä työtä ilmat olivat jo viilenneet sen verran, että olin siirtynyt sisätöihin. Olisin tietenkin voinut jäädä odottelemaan kelien lämpenemistä (mitä odottelisinkin edelleen), mutta halusin yrittää saada tämän valmiiksi äitienpäiväksi, jolloin olisi seuraava toimitusmahdollisuus, kun olimme menossa anoppilaan. 

Pitkien narujen kanssa ei missään vaiheessa tarvinnut olla huolissaan, ettei niiden pituus riittäisi. Siihen ilo niistä sitten loppuikin, sillä olihan siinä pituudessa kiskomista jokaisen solmun kohdalla. Ja voi sitä pölyn määrää, mitä tämä työ tuottikaan. Tein tätä enimmäkseen olohuoneessa, koska siten pystyin katsomaan - tai ainakin kuuntelemaan - telkkaria samalla. Kaikki tasot lähialueella peittyivät sankan pölykerroksen alle. 

Vaikka Moppari oli tähän isoon työhön turhan ohutta, tykkään siitä langasta kyllä yleisesti ottaen. Se on mukavan napakkaa eivätkä pitkät langanpäät menneet pahoihin takkuihin. Langan sai aina vedettyä kevyellä irrottelulla. Loppupuolella siinä kyllä huomasi rakenteen pehmenemistä, mutta ei niin, että se olisi työtä tai lopputulosta haitannut. 

Tupsu tykkäsi langanpäiden muodostamasta hässäkästä, ja makaili niiden päällä useampaan otteeseen. Kuvitteli ehkä makailevansa ruohikossa. 

Ohuesta narusta ja isosta solmumäärästä huolimatta työ eteni ihan hyvää vauhtia. Ensimmäiset 30 cm (siis korkeudessa) siitä on kaksoistasosolmuja, olisikohan nämä nyt tuplakaksoistasosolmuja, kun niitä on aina kaksi päällekkäin? 

Olivat mitä oli, niiden perään tuli kohosilmurivi, 12-13 cm hapsua ja toinen kohosilmurivi, jonka jälkeen 40 cm yksittäisiä kaksoistasosolmuja. 

Siinä vaiheessa, kun olin tehnyt nuo molemmat kohosilmurivit ja jo jonkin verran myös alemman osion kaksoistasosolmuja, iski valtaisa epätoivo. Ripustin työn tasaista seinää vasten nähdäkseni paremmin, miltä se näyttää. Ja se näytti masentavalta. Kaikki siinä alkoi epäilyttää: väri, koko ja erityisesti kohosilmurivit. Tallensin mieleen opin, että jos teen toiste jonkin näin ison työn, johon tulee suoriksi tarkoitettuja kuvioita (kuten tässä nuo kohosilmurivit), hankin jonkin ohuen kepin ja teen solmut sen ympärille. Nyt tein solmut naruun ja tuloksena ripauksen kiemurteleva solmulinja. 

Epätoivon hetki

Tällä epätoivon hetkellä tuntui, ettei työn alaosasta tule hyvä noilla yksittäisillä kaksoistasoslmuilla ja niinpä kokeilin muutamia erilaisia solmuja sinne, ja myös niin, että olisin käyttänyt kuhunkin solmuun tuplalangat (kuva alla). 

No, pääsin yli tästä kriisistä ja päätin vain sinnitellä työn loppuun alkuperäisen suunnitelman mukaan. 

Äitienpäivän aaton koittaessa työ oli vielä hieman kesken (alin kohosilmurivi alussa). Pakkasin työn mukaan autoon, kun lähdimme anoppilaan, ja sain kun sainkin sen siellä valmiiksi iltapäivän mittaan.

Jaksaa, jaksaa.

Huh, enää hapsujen leikkaus jäljellä. 

Kuten yllä olevasta kuvasta voi päätellä, langoista jäi melko pitkät pätkät vielä jäljelle. Voi olla, että 7,5 m olisi saattanut olla sopiva pituus tähän työhön tällä narulla, mutta se olisi myös saattanut alkaa ahdistaa pahasti loppuvaiheessa. Ja ainakin nyt nämä loput pätkät ovat riittävän pitkiä pienimuotoisiin makrameetöihin, joita teinkin jo muutaman äitienpäivänä ja jotka esittelen seuraavassa postauksessa. 

Koska lopputuotoksessa vaakalinjat ovat hieman vinkuroita eivätkä vatupassinsuoria, on tämä nyt asteen boheemimpi kuin alkuperäinen malli. 

Lopputulos

Loppuun vielä yhteenveto, mitä tästä isosta työstä opin mahdollista seuraavaa kertaa varten: 

- etsi tasainen seinä, jota vasten työtä voi tehdä

- jos työssä on pitkiä vaakasuoria linjoja (esim. kohosilmuja), tee solmut puurimaan varmistaaksesi, että linjasta tulee suora

- käytä paksua makrameelankaa