"En ole onnistunut löytämään yhtään aidoksi todistettua tapausta, joka osoittaisi kissoilla olevan mitään todellista rakkautta isäntiään kohtaan". Näin totesi 1800-luvulla elänyt Harvardin yliopiston luonnontieteen dekaani Nathaniel Southgate Shaler, joka vihasi kissoja ja rakasti todisteita. Ja lainaus löytyy Massonin kirjasta Kissako tunteeton?, josta kerroin jo aiemmin.
Kirjansa Rakkaus-luvussa Masson kuvailee monia esimerkkejä sekä omista että tuttujensa kokemuksista, jotka hänen mielestään todistavat kissojen rakastavan isäntiään. Esimerkit tuntuvat osin hieman väkinäisiltä, mutta kesken kaiken Masson toteaa äärimmäisen fiksusti: "Olen tullut siihen johtopäätökseen, että meillä ei ehkä ole oikeita sanoja sille, mitä kissa tuntee. Meillä on vain ihmisten sanat, ja ne ovat rajoitettuja. Sanastomme on vielä köyhä, mutta se on kasvamassa, ja voi tulla aika, jolloin löydämme sanoja ilmaisemaan paremmin sen, mitä kissa tuntee. Varmasti emme koskaan saavuta sellaista tilannetta, että kissa nyökkää meille myöntävästi sanoen 'Kyllä, juuri sitä minä tarkoitin'."
Kun kissat kehräävät, katsovat meitä pää kallellaan silmät sirrissä, kiehnäävät meitä vasten tai hyppäävät syliin, ovatko ne kissojen rakkaudenosoituksia? Vai vain kissan viestintää tarpeistaan ja toiveistaan?
Ehkä sana 'rakkaus' on suomen kielessä merkitykseltään painavampi kuin englannin kielessä, tai ehkä itse tulkitsen sen kovin isoksi tunteeksi, mutta jotenkin en osaa ajatella kissojen kokevan rakkautta. Kiintymystä ja tyytyväisyyttä kyllä, ja mukavuudenhalua. Mutta rakkautta?
Meidän kissoista "coolimmalla" eli Miirullakin on herkät kautensa, jolloin se hakeutuu sohvalle viereen tai yöllä jalkoihin nukkumaan. Mutta onko tämä läheisyydenhaku osoitus rakkaudesta vai jostain muusta, vaikkapa tosiaan mukavuudenhalusta? Vaikea kysymys, mahdoton vastata. Eikä sen niin väliäkään. Tuntevatpa kissat rakkautta tai ei, me ihmiset ainakin rakastamme niitä!
Kirjansa Rakkaus-luvussa Masson kuvailee monia esimerkkejä sekä omista että tuttujensa kokemuksista, jotka hänen mielestään todistavat kissojen rakastavan isäntiään. Esimerkit tuntuvat osin hieman väkinäisiltä, mutta kesken kaiken Masson toteaa äärimmäisen fiksusti: "Olen tullut siihen johtopäätökseen, että meillä ei ehkä ole oikeita sanoja sille, mitä kissa tuntee. Meillä on vain ihmisten sanat, ja ne ovat rajoitettuja. Sanastomme on vielä köyhä, mutta se on kasvamassa, ja voi tulla aika, jolloin löydämme sanoja ilmaisemaan paremmin sen, mitä kissa tuntee. Varmasti emme koskaan saavuta sellaista tilannetta, että kissa nyökkää meille myöntävästi sanoen 'Kyllä, juuri sitä minä tarkoitin'."
Kun kissat kehräävät, katsovat meitä pää kallellaan silmät sirrissä, kiehnäävät meitä vasten tai hyppäävät syliin, ovatko ne kissojen rakkaudenosoituksia? Vai vain kissan viestintää tarpeistaan ja toiveistaan?
Ehkä sana 'rakkaus' on suomen kielessä merkitykseltään painavampi kuin englannin kielessä, tai ehkä itse tulkitsen sen kovin isoksi tunteeksi, mutta jotenkin en osaa ajatella kissojen kokevan rakkautta. Kiintymystä ja tyytyväisyyttä kyllä, ja mukavuudenhalua. Mutta rakkautta?
Meidän kissoista "coolimmalla" eli Miirullakin on herkät kautensa, jolloin se hakeutuu sohvalle viereen tai yöllä jalkoihin nukkumaan. Mutta onko tämä läheisyydenhaku osoitus rakkaudesta vai jostain muusta, vaikkapa tosiaan mukavuudenhalusta? Vaikea kysymys, mahdoton vastata. Eikä sen niin väliäkään. Tuntevatpa kissat rakkautta tai ei, me ihmiset ainakin rakastamme niitä!
 |
| Kuva: The New Yorker |
 |
| Rakkauden- vai luottamuksenosoitus Miirulta? |
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?