Pussukoita vauvatarvikkeille

Minulle oli jäänyt aiemmista tekeleistä näitä hauskoja lastenkankaita, jotka hyödynsin nyt erilaisiin pikkupussukoihin. Villieläin-kankaan olin hankkinut taustakankaaksi virkkaamaani peittoon. Sitä riitti nyt juuri sopivasti nyörikassiin ja kolmiopussukkaan. 

Tuo kolmiosivuinen pussukka on muuten juuri nyt uusi suosikkimallini. Samalla mallilla tulee taatusti lähiaikoina lisää pussukoita. Ohje kaavoineen löytyy vaikkapa täältä: DIY Multi purpose zipper pouch. Kaavoista löytyy kätevästi viisi eri kokoa. 

Valaskangasta puolestaan jäi yli tehtyäni siitä peruskassin. Olin ostanut kangasta melko reilun palan, kun niin suuresti siihen ihastuin. Eihän sitä nyt paljoa kulunut tuohon pieneen pussukkaan, mutta minulla on jonkinlainen alustava ajatus siitä, mihin käytän lopun. No, katsotaan nyt, pääseekö se ajatus toteutukseen saakka. 


Uusi suosikkimallini.

Tämänkin tein jonkin Pinterestistä löytyneen ohjeen ja mallin mukaisesti, mutta jostain syystä mittasuhteista tuli vähän hassut. No, ehkä tämä on juuri sopiva puruleluille. 

Kummassakin vetoketjupussukassa on vuori ulkoilukankaasta. 

Kommentit