Siitä on jo kauan, kun viimeksi kirjoitin kirjoista tai annoin kirja-/lukuvinkkejä. Niinpä ajattelin, että nyt olisi hyvä aika tehdä se. Viime vuosi oli lähelle loppuvuotta töissä todella kiireinen, mutta onneksi oli kuitenkin lomia välissä, jolloin ehdin enemmän lukea. Loppuvuodesta kirjastosta varaamani uutuudet tulivat luettavaksi ihan peräkkäin ja osin päällekäinkin, mikä suorastaan pakotti lukemaan ahkerasti. Mikäpäs sen mukavampaa - jäi television katselu (ja sitä myöten myös käsityöt) vähemmälle sillä jaksolla.
Kuvat paljastavatkin muutaman lähiaikoina lukemani kirjan, mutta kuvien perässä sitten tarkempi listaus ja vinkit.
 |
| Näistä olen lukenut vasta Hiekka-kirjan. Ja Tabermannin runot. |
Aloitetaan sarjoista tai kirjailijoista, joilta olen lukenut useamman kirjan tämän 1,5 vuoden aikana.
Jo Nesbø - Harry Hole -sarja
Kaikki luettu! Uusimman eli Veitsen luin joulun ja uudenvuoden pyhinä, osana mainitsemaani uutuuksien sumaa. Kuten miljoonat muutkin lukijat, olen koukussa näihin kirjoihin. En niinkään Harry Holen takia, se hahmo ei oikein miellytä minua, mutta tarinoiden juonet ovat loistavia ja yllättäviä.
Lucinda Riley: Varjon sisar, Helmen sisar
Vaikka silloin viimeksi, kun kirjoista kirjoitin, arvelin, että en malta odottaa suomennoksia Rileyn Seitsemän sisaren sarjasta, niin olen malttanut. Ehkä ihan siksi, että aikaa lukemiseen ei ole ollut liikaa ja toisaalta kiinnostavaa lukemista on muutenkin riittänyt. Niinpä tällä välin, puolessatoista vuodessa, olen lukenut vain kaksi kirjaa lisää tästä sarjasta: Varjon sisaren ja Helmen sisaren. Sisarten tarinat viehättävät edelleen. Kirjat vievät matkalle maailman ympäri. Varjon sisaressa tutuksi tuli Englanti, Helmen sisaressa Australia.
Jonathan Carroll: Valkoiset omenat, Naurujen maa
Jonathan Carroll oli uusi mahtava kirjailijalöytö itselleni viime keväänä. Valkoiset omenat on ihana rakkaustarina, joka tosin saa välillä aivan kummallisia, outoja ja epärealistisia muotoja. Carrollin kirjat ovatkin maagista realismia, kuten vaikkapa toisella suosikkikirjailijallani Haruki Murakamilla. Tavallisesti alkava, realistiselta vaikuttava tarina muuttuukin jossain kohtaa surrealistikseksi seikkailuksi jossain toisessa ulottuvuudessa. No, Valkoiset omenat tosin jo alkaa sillä, että päähenkilö herää kuolleista. Näille kirjoille siis ehdoton suositus, jos realismin katoaminen ei haittaa sinua.
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia, Bolla
Statovci voitti Finladia-palkinnon viime syksynä Bolla-kirjallaan, ja täysin ansiosta. Kirja on vaikuttava lukuelämys ja sen kieli on paikoitellen kuin runoa, niin kaunista ja kuvailevaa. Tarina on kuitenkin synkkä ja päähenkilö kovin ristiriitainen hahmo, josta ei tiedä, inhotako vai olla myötätuntoinen. Kallistuin kaiketi inhon puolelle, mukana ripaus sääliä.
Kissani Jugoslavia on jo vanhempi kirja, mutta senkin luin vasta noin vuosi sitten. En oikein tiennyt, mitä odotin kirjalta tai tarinalta, mutta joka tapauksessa yllätyin. Myönteisesti.
Sarah Lark: Valkoisen pilven maa, Maorien laulu
Uuteen-Seelantiin sijoittuva trilogia, josta on suomennettu tähän mennessä kaksi ensimmäistä osaa. Tarina sijoittuu niihin aikoihin, jolloin englantilaiset asuttivat maata ja alkuperäisasukkaat maorit pantiin ahtaalle. Minulla kesti hetken, ennen kuin tarina imaisi mukaansa, mutta loppujen lopuksi olin myyty.
Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen; Komtuurin surma
Koska Murakamin kirjoissa minua viehättää aina eniten se realismista irtautuminen, oli 'Rajasta etelään, auringosta länteen' hieman liian realistinen omaan makuuni. Komtuurin surmassa sentään oli epärealistisuutta, mutta aika kevyesti. Molemmat olivat kuitenkin miellyttäviä lukukokemuksia niin kuin Murakamin kirjat aina.
Sitten yksittäisiä kirjoja, joita joko suosittelen tai en:
Jonas Jonasson: Murhaaja Anders ja hänen ystävänsä
Kirja oli ihan hauska tarina huijarista joukkioineen. En voinut olla vertaamatta kirjaa ja sen tapahtumia lukuajankohdan tienoilla paljon esillä olleeseen Brother Christmas -kohuun.
Anthony Doess: Kaikki se valo jota emme näe
Toisen maailmansodan kynnykselle ja aikaan sijoittuva tarina ranskalaisen tytön ja saksalaisen pojan näkökulmasta. Kauniisti kirjoitettu vaikuttava tarina.
Jhumpa Lahiri: Tulvaniityt
Hieman haikean tunnelman jättävä kirja, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Camilla Läckberg: en bur av guld
Luen Läckbergit aina ruotsiksi, ihan vain ylläpitääkseni edes jollain lailla ruotsin taitoa yllä. Tämä ei ollut enää Fjällbacka-dekkari, mutta ihan ok tarina tämäkin.
Margaret Atwood: Testamentit
Hieno jatko Orjattaresi-kirjalle ja HBO:n sarjaan The Handmaid's Tale. Vaikka kirja ei siis ollutkaan suoraan jatkoa tv-sarjalle, vaan sijoittuu noin 15 vuoden päähän sarjan toisen kauden päätöksestä.
Sofi Oksanen: Koirapuisto
En ole Oksasfani enkä ole lukenut montakaan hänen kirjaansa aiemmin, mutta tämän juonesta kiinnostuin niin paljon, että varasin kirjan kirjastosta ja sainkin sen joulun alla luettavaksi samassa sumassa kuin muutkin varaukseni. Kiinnostava, vaikkakin kirjassa oli minun makuun liikaa "mälläilyä" Neuvostoliiton kurjuudella.
Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Ferranten kirjoista on kohuttu niin kovasti viime aikoina, että pitihän minunkin aloittaa Napoli-sarjan lukeminen. Toistaiseksi olen lukenut vasta tämän ensimmäisen eli lapsuuteen ja nuoruuteen sijoittuvan kirjan. Ensimmäiset viitisenkymmentä sivua jouduin lukemaan puoliväkisin, kirja ei oikein imaissut mukaansa. Sitten pikkuhiljaa kyllä, mutta henkilöitä oli niin paljon, että menin jatkuvasti sekaisin Enzojen, Alfonsojen ja muiden poikien kanssa. Ihan hyvä kirja ja kiinnostavaa ajankuvaa 1950-luvun Napolista, mutta en vielä täysin ymmärrä maailmanlaajuista kohinaa kirjasarjan ympärillä. En pidä kiirettä seuraavien osien lukemisella.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksia?