Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Happy Sunday - eli ihanaa sunnuntaita!

Tupsun ja Miirun kissahoroskooppi tälle päivälle kertoo seuraavaa:  Tänään kannattaa tehdä juuri sitä, mistä eniten tykkäät. Älä stressaa turhasta, vaan nauti joka hetkestä.   Ja heidän tapauksessaanhan se tarkoittaa ennen kaikkea nukkumista.  Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Kuusikulmaisten tilkkujen peitto

Kerroin aiemmin joululahjaksa saamastani leikkurista ja miten sillä saa leikattua vaikkapa kangaspaloja. Tilkkuja saa leikattua turhankin tehokkaasti, ompelu on sitten asia erikseen.  Kuten nyt vaikkapa nämä kuusikulmaiset tilkut. Muotissa on neljä tilkkua ja kun sen päälle voi taitella kankaan kahdenkankertaiseksi, saan kerralla leikattua 32 tilkkua.  Sukulaispojalla oli tulossa 1-vuotissynttärit ja koska minulla oli sopivia kankaita sopivat jäännöspalat jäljellä, päätin tehdä niistä pinnasängyn päiväpeiton. Onneksi aloitin työn ajoissa, sillä näiden kuusikulmaisten palojen ompelu oli hidasta, ainakin aluksi, kun harjoittelin koko hommaa.  No, valmista tuli, mutta sain taas hetkeksi täyteen annoksen tilkkutöitä. Tai ainakin näin pienten ja monikulmaisten palojen yhteenompelusta.  Alkupäässä palojen kohdistaminen ei oikein osunut kohdilleen, mutta enpä jaksanut alkaa purkaa.  Siitä tuli sopivan kokoinen eli 60 cm x 120 cm.