Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Hyvää joulua!

Oikein mukavaa, rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille! Tässä vielä jouluristikko vastauksineen: Mikä toivotus tuleekaan hieman paksummalla merkityistä kirjaimista? U Ä A O L H Ä Y J V U

Tupsun joulutervehdys

"Se on sitten jouluaatto. Vaikka siihen ilmeisesti monilla kuuluu monenlaista touhua ja tohinaa, niin haluaisin muistuttaa lepäämisen tärkeydestä. Ja toisten huomioimisesta. Toisaalta myös omaa rauhaa on annettava niille, ketkä sitä kaipaavat. Minä esimerkiksi tykkään kyllä huomioimisesta, mutta vain tiettyyn rajaan saakka - ja olen myös melko tarkka siinä, kenen huomioimiset hyväksyn." "Kuulemma meille tulee vieraita. En ole siitä sillai kovin innoissani, koska sitten en voi lepäillä kaikessa rauhassa sohvalla, vaan pitää löytää joku suojaisampi ja rauhallisempi paikka. Mutta ihmiset on siitä eriskummallisia, että ne tykkää nukkua öisin. Se tarjoaa minulle sitten hyvän mahdollisuuden tutkia kaikki uudet hajut ja käydä ehkä vähän kokeilemassa myös, löytyisikö jonkun jaloista sopiva nukkumapaikka. Aamulla sitten, kun väki heräilee, aion kyllä olla taas omissa oloissani ihan muina kissoina." "Haluan nyt toivottaa kaikille oikein mukavaa ja rentouttavaa j

Lasipurkit kiertoon

Hui, enää yksi yö jouluun. Joko jännittää? Onko joulupukki tulossa?  Tässä vielä viime hetken vinkki joululahjaksi tai ihan vaan joulutunnelman tuojaksi. Kun käytetyn lasipurkin vuoraa koristekivillä, saa aika kivan kynttiläkipon. Kivet saa purkkiin kiinni näppärimmin kuumaliimalla.  Jouluristikon 23. eli toiseksi viimeisen sanan vihje : Pehmeää ja kosteaa lunta

Lepäilyä

Näitä kissoja ei liiemmin jouluvalmistelut rasita. Sen sijaan heitä kyllä saattaa rasittaa sitten jouluna, kun talo täyttyy juhlaväestä. Mistäs sitten löytää rauhallisen paikan lepäillä? Hyviä ehdokkaita paikoiksi ovat takkahuoneen sohvan sisus ja makuuhuoneessa sängyn alla taimmaisessa nurkassa lötköttely. Sieltä veikkaan, että kissat löytyvät, mikäli eivät ole ulkona.  Nyt kannattaa siksi lepäillä jo etukäteen, jotta sitten jaksaa vahtia ja tarkkailla.  Jouluristikon 22. sanan vihje:  Monen ohjelmassa jouluna

Enää kolme yötä jouluun

Alkaako olla kaikki valmista joulua varten vai onko menossa - tai vielä edessä - viime hetken paniikki saada lahjat hankittua, kämppä siivottua, tehdä jouluruuat, ja mitä kaikkea sitä nyt onkaan tehtävänä?  Tekeekö mieli tehdä kuten Miiru eli piiloutua tassujensa alle nukkumaan? Kun ei itse näe mitään, niin eihän minuakaan nähdä?  Jouluristikon 21. sanan vihje:  Joululahjojenkin piilopaikka? 

Harmaan eri sävyjä

Jouluristikon 20. sanan vihje:   Ei röhki enää joulupöydässä

David's Tea -joulukalenteri

Haaveilin David's Tean joulukalenterista jo viime vuonna, kun sellaisen olemassaoloon havahduin jonkin googlailun perusteella. David's Tean kalentereiden ulkoasu vaihtelee vuodesta toiseen, mutta joka vuosi ne ovat olleet todella kauniita.  Ongelmaksi kalenterin hankinnassa tuli kuitenkin se, ettei tuo yritys toimita tuotteitaan Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. Oikein erikseen laitoin heille sähköpostia ja kysyin, eikö mitenkään onnistuisi toimitus pieneen pohjoiseen maahan, mutta ei. Niinpä kalenteri jäi viime vuonna hankkimatta.  Tänä vuonna tilanne oli kuitenkin toinen. Töissä käynnissä olevassa projektissa on henkilöitä myös Jenkkilästä ja yksi heistä suostui toimimaan kuriirina. Tilasin kalenterin hänen kotiosoitteeseensa ja hän sitten ystävällisesti kuljetti kalenterin minulle tullessaan tänne taas sopivasti marraskuun lopussa.  Niinpä olen nyt päässyt tutustumaan tähän kalenteriin tarkemmin ja saanut ihailla sen ulkomuotoa.  Ja sehän on todella kaunis! Luuku

Teejoulukalenteri 1 - kotimainen

Minulla on tänä vuonna kaksi teejoulukalenteria. Niistä ensimmäinen on tämä kotimainen Nordqvistin joulukalenteri. Sen ostin jo hyvissä ajoin ennen joulukuuta, kun se tuli lähi-Citymarketissa vastaan.  Sen sisältö on tuttua jo viime vuodesta , jolloin minulla myös oli saman firman joulukalenteri. Miksihän muuten kalenterin teksti on tänä vuonna englanniksi? Viime vuonna päällä luki 'Hauskaa joulua'.  Toisen teejoulukalenterini esittelen huomenna.  Jouluristikon 18. sanan vihje:  Joulupukin asuinpaikka

Väri-iloittelua AmosRexissä

Muutama päivä sitten julkaisin jo yhden kuvan AmosRex-taidemuseossa parhaillaan olevasta näyttelyst ä. Näyttelystä löytyy myös värikylläinen tila, jossa seinillä ja lattiassa alkaa kasvaa kukkia niissä kohdissa, joihin koskee, ja joukossa uiskentelee sammakoita, kaloja ja gekkoja.  Mitähän kissat mahtaisivat tykätä tästä? Lapset ainakin tuntuivat riemuitsevan täällä.  Tästä videosta löytyy hyvä tiivistelmä koko näyttelystä. Sinne ehtii siis vielä. Jouluristikon 17. sanan vihje: Ammutaan taivaalle.

Tankotanssija-Miiru

Miiru on monitaitoinen kisu. Tässä joku päivä yllätin hänet harjoittelemasta tankotanssia. Varsinaisen esityksen hän miukaisi järjestävänsä jokus myöhemmin, kunhan saa hiottua ohjelman valmiiksi.  *** Jouluristikon 16. sanan vihje :  Paukkuu talvella

Tilkuista tuolinsuoja

Äidiltäni tuli tilkkutäkin lisäksi myös toinen idea, mihin voisin ylimääräisiä kangaspaloja käyttää: nojatuolia piristämään/suojaamaan tilkuista ommeltu matto. [Nyt, äiti, jos haluat säilyttää tämän jouluyllätyksenä, älä lue pidemmälle tai älä ainakaan katso kuvia.] Kun noita kangaspaloja edelleen oli (ja on yhä) hyvä määrä, valikoin tähän työhön vihreäsävyiset kankaat, sekaan hieman ruskeaakin. Ruudullinen kangas oli ylijäämää kahden vuoden takaisesta toalettilaukusta , koirakankaat puolestaan jo ennen blogin alkua tekemästäni koirakassista , yksiväriset kankaat taas pihakeinun pehmusteiden uusista kuorista . Voin muuten tässä yhteydessä todeta, että tuo Sunbrella-kangas on osoittautunut lupausten mukaisesti kestäväksi ja vettähylkiväksi.  Tilattu koko oli 40 cm x 140 cm ja sellainen tästä tuli.  Taustapuoli on yksivärinen ruskea.  *** Jouluristikon 15. sanan vihje: Pienestä ovesta kulkeva.

Pinkit Amoroso-villasukat

Amoroso-sukkien ohje on Merja Ojanperän Näyttävimmät villasukat -kirjasta. Ohjeessa lankoina on käytetty Novita Nallen yksiväristä valkoista ja pinkkiä Taika-lankaa. Minulla sattui olemaan vastaavia Maija-lankoja, joten päätin hyödyntää ne tähän. Maijan raitaversiossa vain sattui olemaan melko tiheästi valkoisia pätkiä, mistä johtuen ohjeen valkoinen kuvio hieman sekoittuu pinkin taustavärin kanssa.  Mutta jotenkin luulen, ettei se haittaa mitään. Sukat ovat menossa pinkistä pitävälle ystävälleni, joka toipuu parhaillaan leikkauksesta.  Jouluristikon 14. sanan vihje:  Inkiväärillä maustettu talonkin rakennusaine.

Sukat tohtorille

Hyvä ystäväni väitteli äskettäin filosofian tohtoriksi. Melkoinen saavutus, johon en itse todellakaan pystyisi. Minä mieluummin neulon villasukkia kuin pähkäilen tieteellisiä asioita. Tosin olisi se todella nastaa, jos keksisi aiheen, johon todella haluaisi syventyä ja jota haluaisi tutkia oikein perusteellisesti.  Halusin muistaa tohtoriksi väitellyttä erityisillä villasukilla. Niinpä näistä sukista löytyy tohtorin hattua ja miekkaa, valmistumisen vuosiluku ja opinala.  Jouluristikon 13. sanan vihje: Uutena pitkä, käytettynä lyhyt.

Lumihiutalejoulutortut

Joko olet kokeillut tämän syksyn suurinta joulutorttuhittiä eli tehdä tortut lumihiutaleen muotoon?  Minä olen aivan ihastunut tähän malliin, lähinnä siksi, että siinä tosiaan hillo jakaantuu niin, että sitä saa ihan joka puraisulla.  Kuvassa on ihan ensimmäisen kokeilukerran tulokset. Vielä useammankaan yrityksen jälkeen en ole onnistunut saamaan hiutaleiden kärkiä pysymään nipistettyinä, vaan aina ne uunissa leviävät pyöreiksi. Vaan eipä sillä niin väliä, hyvältä maistuvat kuitenkin! Ristikon 12. sanan vihje:   Tuulen kasaama kinos

Muutama joulukortti

Pidimme työkavereiden kesken eräänä iltana joulukorttiaskarteluillan. Muutamassa tunnissa saimme aikaan 50 toinen toistaan upeampaa joulukorttia. Ja mikä parasta, muutama askarteluun etukäteen hieman nihkeästi suhtautunutta työkaveria hurahti hommaan niin, etteivät olisi malttaneet lopettaa ollenkaan.  Kortit menevät käynnissä olevan projektimme ulkomaisille kollegoille, pienenä muistona pohjoisen pimeästä maasta.  *** Jouluristikon 11. sanan vihje:   Vaihtoehto kinkulle joulupöydässä.

10. vihje

Jouluristikon 10. sanan vihje: Ilosanoman tuoja *** Oheinen kuva on Amos Rexin teabLabin näyttelystä , joka on museossa 6.1.2019 asti. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa näyttelyyn, mutta vierailun ajankohta kannattaa ajoittaa mahdollisuuksien mukaan arkipäivään. Viikonloppuisin sinne saattaa joutua jonottamaan pitkäänkin, mikä ei ole kovin mukavaa puuhaa koleassa ulkoilmassa. Nimim. Reilun tunnin lauantaina jonottanut.

Joulukorttitarkastaja

Miiru on tunnettu laaduntarkastajan ominaisuuksistaan. Tällä kertaa tarkastuksen kohteena olivat kauden ensimmäiset askartelemani joulukortit. "Hmm, neljän kortin otos. Selvä, aloitetaanpas sitten." "Luulin ensin, että nuo punaiset täplät olivat jotain kärpäsiä tai jotain. Hyvä, että eivät olleet." "Pitäisiköhän täällä olla jotain sisällä?" "No, ihan ok. Hyväksytään tuotantoon." *** P.S. Jouluristikon 9. sanan vihje:  Haetaan postista tai avataan jouluna.

8. vihje

Ristikon 8. sanan vihje: Kynttilän koti

Valmis tilkkutäkki

Valmistuihan se sitten lopulta, tilkkutäkkipäiväpeitto. Tältä se nyt sitten näyttää, varsinainen tilkkutäkki tosiaan:  Valtaosa tilkuista on blogissakin esitellyistä tekeleistä ylijääneistä kankaista. Jotkut tilkut ovat verhokankaista, joko ylijäämistä tai käytöstä poistettujen verhojen uusiokäyttöä. Vaikka täkkiin kului hyvä määrä vanhoja kankaita, tuntuu, että kaapit ja laatikot ovat edelleen täynnä kankaita. Ihan näin isoon tilkkutäkkiprojektiin en ihan heti ryhdy uudestaan (ehkä sitten, kun en enää muista sitä tikkausompelun tuskaa), mutta jotain pienempiä tilkkutöitä muista jämäkankaista voisi yrittää työstää. Mitähän sitä keksisi? Herbert-nalle sai nauttia kirjavasta alustasta vain kuvauksen ajan. Niin kivasti kuin värikäs täkki olisikin piristänyt vaaleaa vierashuonetta, lähtee täkki lopulliseen määränpäähänsä äidilleni. *** Jouluristikon 7. sanan vihje : Lahjojen tuoja

Lahjaksi browniemix

Miten olisi lahjaksi ainekset suklaaruutuihin? Asettele sopivan kokoiseen lasipurkkiin kerroksittain (tai voit myös sekoittaa ainekset, jolloin sisällöstä tulee vaaleanruskea): 100 g   suklaata rouhittuna 2,5 dl   vehnäjauhoja 0,75 dl kaakaojauhetta 0,5 tl    suolaa 1 tl       leivinjauhetta 1,5 dl   ruokosokeria 1,5 dl   sokeria Kirjoita mukaan käyttöohje:  Kaada purkin sisältö kulhoon ja lisää joukkoon 3 kananmunaa , 150 g sulatettua voita sekä 0,5 dl maitoa .  Sekoita ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 20 x 20 cm).  Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia.  Leikkaa hieman jäähtynyt brownielevy sopiviksi annospaloiksi.  *** Minulla oli tällä kertaa sen verran iso lasipurkki käytettävissä, että laitoin sinne kaikki ainekset 1,5-kertaisina ja lisäsin saman verran myös lisäaineksien mittoihin.  Ohjeen lähde: Taru Vihavainen: Syötävät lahjat (readme.fi) (pullahiiri.com) *** Jouluristikon 5. sanan vi

Ristikon 4. sana

Vihje kuuluu: Taivaalla loistaa, kuusta koristaa.

Melkoista myttyä

Melkoista myttyä oli tilkkutäkin tikkaaminen. Ompelin tikkaukset diagonaalisesti jokaisen tilkkurivistön halki. Alkuvaiheessa ajattelin vielä tikkaavani samoin toiseenkin suuntaan, jolloin tikkauksesta olisi tullut kiva ruutukuvio. Sen verran tuskaista oli kuitenkin tikkausten ompelu peiton leveimmillä kohdilla, että päätin yhdensuuntaisen tikkauksen riittävän. Siitä tulikin melko tiheä. Jos nyt aloittaisin tikkauksen uudestaan, tekisin sen vain joka toiseen ruutuun ja sitten mahdollisesti myös toiseen suuntaan eli loppujen lopuksi ommelrivejä olisi sama määrä. No, suureksi ilokseni sain tehtyä koko tikkauksen ompelukoneella. Pelkäsin nimittäin, ettei keskimmäisiä kohtia mahtuisi ompelemaan koneella. Vältyin kuin vältyinkin siis käsinompelulta, huh. Laaduntarkastaja oli paikalla heti, kun tikkaus oli valmistunut. "Täytyypä tutkia tämä nyt tarkasti." "On tämä minusta ihan kelvollinen näin ensimmäiseksi tilkkutäkiksi." Laaduntarkastus on niin ra

Joululahjavinkki: Kaurakeksiainekset

Tiedätkö jonkun leivonnasta tykkäävän, joka ilahtuisi aineksista kaura-suklaakekseihin? Tai ehkäpä jonkun, joka ei oikein koe osaavansa leipoa, mutta voisi lahjasi avulla helposti taikoa pellillisen herkullisia keksejä? Kokoa hänelle lasipurkkiin ainekset kaurakekseihin (jos käytössäsi on isompi lasipurkki, tuplaa ainesosat):  2 dl        vehnäjauhoja 1 tl         leivinjauhetta 1 dl        sokeria (taloussokeria) 1 dl        ruokosokeria 1 dl        kaurahiutaleita 2-2,5 dl  suklaahippuja tai -rouhetta Liitä mukaan käyttöohje:  Kaada purkin sisältö kulhoon ja mittaa joukkoon 50 g huoneenlämpöistä voita ja yksi kananmuna .  Sekoita huolellisesti käsin tai puuhaarukalla. Pyörittele taikina leivinpaperin päälle uunipellille noin 10-12 palloksi.  Paista keksejä 175 asteessa noin 12-15 minuuttia.  Ohjeen lähde: Taru Vihavainen: Syötävät lahjat (readme.fi) (pullahiiri.com) *** P.S. Ristikon 2. sanan vihje:  Hevosen ruokinta-astia (myös

Joulukuu blogissa

Kovat oli suunnitelmat taas tänäkin vuonna tehdä blogiin jonkinlainen joulukalenteri, jossa joka päivä tulisi jotain jouluaiheista, vaikkapa vinkki itsetehtävästä joululahjasta. No, sitten tuli kiireet ja vaikka mitä ja niinpä kalenteri jäi taas tekemättä. Parille nuorimmalle kummilapselleni tein tänä vuonna joulukalenteriksi sanaristikon. Ristikon ideana on siis, että joka päivä luukusta putkahtaa sen päivän sanan vihje ja jouluaattona koko ristikko on täytetty. Julkaisenpa ristikkopohjan täällä blogissakin, ja tästä jouluaattoon asti joka aamu putkahtaa uusi vihje julki. Aivojumppaa tämä ristikko ei varmaankaan paljon tuota helppoudessaan, mutta ehkäpä muuten vain iloa joulukuun aamujen harmauteen.  Ristikkovihjeiden lisäksi muitakin postauksia joulukuussa toki tulee, jos vain jotain kerrottavaa ilmenee. Ristikon 1. sana : Huomenna alkava neljän viikon jakso.

Rennosti à la Tupsu

Jos joku osaa ottaa rennosti, niin Tupsu ainakin. Tässä siitä taas muutama näyte.  Mukavaa viikonloppua!

Tilkkutäkki etenee

Tilkkutäkkiä  oli näppärä edistää aina muutama rivi kerrallaan, koska sen pystyi tekemään arki-iltoina muiden hommien välissä. Tilkkujen yhteenompeleminen oli sopivan ajatteluvapaata ja siten varsin rentouttavaa puuhaa.  Välillä puuhaa ilahduttivat myös kissat - tosin hieman myös hankaloittaen, koska enhän minä välttämättä raaskinut siirtää vaikkapa Tupsua tilkkujen päältä pois enkä siten päässyt ompelemaan liuskoja yhteen. Vaan eipä se mitään, homma jäi siltä kertaa aina siihen ja jatkui jonain toisena iltana. Tässä ollaan tilkkujen yhteenompelussa jo yli puolen välin: 18 tilkun rivejä on 18, kun kokonaistavoitteena on 26 riviä.  Kun kaikki tilkut sitten olivat yhteenommellut, piti keksiä, minkä värisen pohjan täkkiin tekisi. Koska sopivan värisiä tai kuvioisia kankaita ei löytynyt pohjaan omista kankaista, lähdin kangasostoksille, vaikka se hieman sotikin sitä vastaan, että vanhoista kankaista piti päästä eroon. Samalla reissulla ostin myös vanua, ohuinta mahdollista,