Kasseja ja kissoja - ja kaikkea siltä väliltä

Ajattelin, että tekisi hyvää opetella myös kissavideoiden tekoa, ja tässä nyt niistä ensimmäinen. Eilen illalla oli niin sateista, että ikiulkoilija Tupsukin antoi periksi ja tyytyi sisätiloihin. Kaivoin kissan piristykseksi laatikon kätköistä pallon, ja hetken aikaa se jaksoikin kiinnostaa.

Vuosikausia palvellut vanha, kankainen kauppakassini alkaa olla tiensä päässä. Jo joskus aiemmin olen vahvistanut sen kantohihnojen kiinnityksiä, mutta nyt alkaa kangas olla puhki niin sivuista kuin pohjastakin.  Olen suuresti tykännyt tämän kauppakassin ryhdikkäästä mallista, ja kassi on juuri sopivan kokoinen maitotölkkien ja muiden perusostosten kantamiseen. Niinpä päätin tehdä sen mallilla uuden vastaavan. Kangasvarastossani jo kauan odotellut Vallilan Fazer-kangas pääsi tähän kunniatehtävään.  Ryhdikkään muodon salaisuus ovat kassin ulkopuolelle ommellut saumat. Ne on siistitty valkoisella vinonauhalla. Koska kangasta oli niukasti, tein pohjan ja sivukappaleet mustasta kankaasta. Piristin sivuja kuitenkin kuviokaitaleilla. Tässä se hyvin palvellut vanha kassi. Ei ole itse tehty, vaan tullut jostain kaupanpäällisenä. Tylsän tyylikäs ulkonäkö loisto-ominaisuuksilla. :)

Tupsu on nykyään varsinainen apinakissa, tykkää kiipeillä puissa, ja mitä korkeammalle pääsee, sen parempi. Mutta jostain kiipeilyt on pitänyt aloittaa, ja pihan puukeinu oli hyvä harjoittelupaikka. Tässä treenikuvia viime kesältä.  Valmentaja on valmiina "Hyvin menee! Siitä nyt pungerrat voimalla ylös." "Jaksaa, jaksaa!" "Käytä niitä etutassuja. Ja takatassuilla kunnon ponnistus." "Ja nyt tiukka veto ylös!" "Hyvä poika!" "Ja sitten vielä hallitusti alas. Alastulokin on tärkeä opetella, ettei tarttee palokuntaa hälyttää paikalle sitten, kun kiipeät niihin puihin." "Huh huh, ottipa koville. Ihan hengästyttää!"

Turkoosia MelliMello-kangasta oli jäljellä sopivasti pariin kännykkäpussukkaan. Näitä nopeasti valmistuvia pussukoita on kiva tehdä! Vuorin ja päällikankaan välissä on vanu antamassa hieman ryhtiä ja pehmeyttä pussukkaan.  Näistä toinen jäi omaan käyttöön, toisella ilahdutin äitiä. 

Niinhän se on. Suloinen, pehmoinen, kehräävä kotikissa on petoeläin. Saaliiksi kelpaavat jyrsijät ja pikkulinnut.  Myös nämä meidän pörrökaverimme ovat ahkeria saalistajia. Miirulla on tapana tuoda saaliit näytille, ja useimmiten ne nautitaan terassilla. Mikäs siinä, jos saalis syödään siististi kokonaan, mutta usein jäljelle jää vähintään yksi sisäelin, olisiko pahanmakuinen sappi. Ja jos saaliiksi on saatu päästäinen, ei se maistu kissoille ollenkaan, onpahan vain nautittu saalistuksen riemusta. Niitä on sitten minun kiva kiikuttaa hännästä roikottaen kompostin taakse maatumaan.  Miiru on itseoppinut metsästäjä, mutta se sitten opasti vuotta vanhemman kokemuksella Tupsun saalistuksen saloihin viime kesän alussa. Todistin tätä seuraamalla muun muassa tapahtumaa, jossa Miiru nappasi hiiren pensaasta Tupsun katsellessa vierestä ja antoi hiiren sitten Tupsun jahdattavaksi. Vielä toisinaankin käy niin, että Miirun terassille kantama saalis päätyy Tupsun jatkokäsittelyyn.

Ei se kesä vielä loppunutkaan! Viikonloppuna oli lämmintä ja ihanaa. Näistä aineksista rakentui Miirun lauantainen kesäilta: Paljon mietiskelyä Hieman kynsien teroitusta (voi puuparka!) Jonkin verran puussa kiipeilyä Ja vähän lisää Saaliiden haistelua lehtikompostista Kärpäsjahtia

Jos jotain kissat osaavat, niin nukkua. Ja makeasti. Tupsu nukkuu näin kesäkaudella päiväunensa mieluiten ulkona pensaan juurella, ja vesisateella terassin sohvilla, mutta syystä tai toisesta nukkui hän päivänä eräänä sisätiloissa. Päiväunet alkoivat klo 12 ja unta riitti klo 17 asti. Näistä voi vain olla kateellinen! Unien ajan paikka pysyi samana eli sohvalla oltiin, mutta asento vaihtui tiheään tahtiin. Tässä muutama poiminta unien varrelta. Aloitusasento. Rauhallinen, sohvaan nojautuva. Klo 13:45. Pieni kaartuma myötäpäivään. Klo 15:06. Täydellinen rentoutuminen. Klo 15:16.  Kierros täynnä. Klo 15:21. Kaareutuva lentokone. Klo 15:28. Käpertyvä. Klo 15:28. Ojennus edellisestä. Klo 15:34. Etusiipi vinksallaan. Klo 16:21. Antautuminen. Klo 16:23. Venyminen.

- Onko se tyttö- vai poikakissa? - Odotapas, isäntä tarkistaa. [kuluu pieni hetki] Narttukissa se on. - Sepä hyvä, tullaan katsomaan. Oheinen on pätkä keskustelua, jonka kävimme vajaat pari vuotta sitten, kun hakusessa oli tyttökissa Miirun kaveriksi ja olimme soittaneet satakuntalaisen paikallislehden 'Annetaan kissanpentuja' -ilmoituksen numeroon. Tyttökissaa toivoimme ennen kaikkea siksi, että nartuilla on yleensä pienempi reviiri ja siten ulkonaliikkumisalue kuin kolleilla. Kauvatsalainen isäntä, monen kissan omistaja, oli sukupuolen tarkistanut ja siihen me luotimme. Pentueesta oli enää tämä yksi jäljellä, sen sisarukset, lyhytturkkiset ja rohkeammin esillä olleet, olivat jo lähteneet uusiin koteihinsa. Tämä viimeinenkin yksilö oli varattu, mutta varaajat eivät olleet tulleet hakemaan. Pieni peikonpoikanen, siltä Tupsu ensisilmäyksellä vaikutti. Nukahti lyhyen leikkihetken jälkeen meidän isännän syliin ja aloitti kovaäänisen kehräyksen [kuorsaamisen], kun olimme si

Viime viikonloppuna sain siis aikaiseksi kaksi erilaista kassia tästä samasta kankaasta. Kääntökassin esittelin jo aiemmin.  Tämä toinenkin kassi on tuttua mallia , jota kuitenkin nyt muokkasin hieman. Tuossa alkuperäisessä mallissa minua on hieman vaivannut muutama juttu. Ensinnäkin koko. Kassi on toki tilava ja siihen mahtuu hyvin parin yön reissuun tarvittavat tavarat, mutta ulkonäöllisesti se on hieman kohlo.  Toinen, mihin halusin parannusta, on olkahihnojen sijainti. Kun ne ovat vetoketjusaumassa, ovat ne hieman liian lähellä toisiaan. Tämän parannukseksi olisi ollut toisena vaihtoehtona tehdä olkaimet pohjakappaleesta alkaen. Sellaisia aika moni teki viime syksyn kurssilla, jossa tämä laukkumalli oli yhtenä työstettävänä. En kuitenkaan halunnut peittää hihnoilla tuota monenkirjavaa kuosia.  Niinpä päädyin ratkaisuun, jossa kiinnitin vetoketjun erillisiin kappaleisiin, jotka sitten yhdistin kassin sivuihin. Minulla on edelleen hieman hakemista siinä, miten leveä