- Onko se tyttö- vai poikakissa? - Odotapas, isäntä tarkistaa. [kuluu pieni hetki] Narttukissa se on. - Sepä hyvä, tullaan katsomaan. Oheinen on pätkä keskustelua, jonka kävimme vajaat pari vuotta sitten, kun hakusessa oli tyttökissa Miirun kaveriksi ja olimme soittaneet satakuntalaisen paikallislehden 'Annetaan kissanpentuja' -ilmoituksen numeroon. Tyttökissaa toivoimme ennen kaikkea siksi, että nartuilla on yleensä pienempi reviiri ja siten ulkonaliikkumisalue kuin kolleilla. Kauvatsalainen isäntä, monen kissan omistaja, oli sukupuolen tarkistanut ja siihen me luotimme. Pentueesta oli enää tämä yksi jäljellä, sen sisarukset, lyhytturkkiset ja rohkeammin esillä olleet, olivat jo lähteneet uusiin koteihinsa. Tämä viimeinenkin yksilö oli varattu, mutta varaajat eivät olleet tulleet hakemaan. Pieni peikonpoikanen, siltä Tupsu ensisilmäyksellä vaikutti. Nukahti lyhyen leikkihetken jälkeen meidän isännän syliin ja aloitti kovaäänisen kehräyksen [kuorsaamisen], kun olimme si