Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Sohvasankarit

Sattuipa tässä eräänä iltana sellainen harvinainen tapaus, että kumpikin kissa istahti hetkeksi sohvan selkänojalle. Miirun kohdalla tämä ei ole tavatonta, sillä se käy siinä vähintään hetken istahtamassa lähes joka ilta, ennen kuin asettuu joko sohvalle jalkoihini tai jonnekin muualle.  Tupsu sen sijaan oli tässä erittäin harvinainen vieras. - Kuulepas, Tupsu, tämä sohvahan on minun paikkani. - Aijaa, miten niin muka.  -Ihan turha siinä on uhitella. Jos joku, niin minä olen se, joka on sohvalla emännän kanssa. Sinä voit poistua.  - No hei Miiru, ota nyt ihan iisisti. Minulla on tässä ihan samanlainen oikeus istuskella kuin sinullakin. Paitsi että nyt tarkemmin ajatellen tää on vähän tylsä paikka. Saat pitää sohvasi. Pienen tassunojentelun ja läimäysyrityksen jälkeen Tupsu otti komean loikan sohvan selkänojalta ja poistui paikalta. Miiru sai pitää sohvan herruuden itsellään.

Kissalapaset

Viimeksi esittelin sinivalkopinkit lapaset. Samassa Käsineitä kesästä talveen -kirjassa on myös kiva kissalapasten ohje, Esteri nimeltään. Tällä kertaa sain näihin lapasiin käytettyä vanhoja lankoja, sillä viime talvena neulotuista kissasukista  jäi mustaa ja pinkkiä juuri sopivasti. Päätin siis kokeilla, kuinka kirjava Taika-lanka toimii tässä mallissa. Toimii ihan hyvin. Malli on sen verran suurikuvioinen, ettei tuo hieman levoton lanka haittaa. Etupuolen kissat erottuvat ihan hyvin, ja kämmenpuolen kuviokin on ihan riittävän rauhallinen. Sormien kohdalta lapasista tuli kyllä liian leveät, johtuen joko lankavalinnastani tai sitten malli vain on niin leveä. Kirjan kuvassakin se vaikuttaa hieman ylileveältä siinä kohdin, nyt kun sitä kuvaa tarkemmin katson. Täytyykin toivoa, että lapasten käyttäjäksi löytyy joku leveäkämmeninen ihminen. Kylällämme on sopivasti käynnissä lapaskeräys johonkin vanhusten palvelutaloon, ja tuohon keräykseen aion omatkin tuoreet tuotokseni viedä. To

Sinivalkoiset lapaset pinkillä ranteella

Kovin on vähissä olleet käsityöt tässä viime aikoina, eli oikeastaan kesätauko on edelleen jatkunut. Mutta nyt kun on vauhtiin päästy, niin ehkäpä saan taas pidettyä käsissä aina jotain telkkaria katsellessa.  Nämä sinivalkoiset lapaset olivat ensimmäiset kesän jälkeen neulomani. Tavoite neuloa vanhoja lankoja pois ei tietenkään toteutunut taaskaan, kun kaupassa oli tarjouksessa kolme Nalle-kerää kympillä. Farkkusininen-valkoinen-pinkki-yhdistelmä miellytti kovasti silmää, joten kolme uutta kerää lähti mukaani, vaikka sopivaa ohjetta ei ollut tiedossa.  Sopiva malli löytyi "Käsineitä kesästä talveen" -kirjasta. Nappasin kirjan talvimalleista Martan, joka on alkuperäisen ohjeen mukaan tehtynä sellainen "kännykkälapanen" eli siinä on huppu, jonka saa sormien päältä pois. Tein näistä ihan peruslapaset eli hyödynsin ohjeesta vain kuvion. Ilokseni totesin, että kun neulon puikoilla nro 3 Novitan Nalle-lankaa, voin käyttää kirjan ohjeita ihan sellaisenaan eli ain

Ei uskoisi syyskuun sunnuntaiksi

Varjon lämpötila on +17 ja aurinko porottaa täysillä mukavasti lämmittäen. Ja kaikki tämä koti-Suomessa syyskuun viimeisenä sunnuntaina. Eipä uskoisi, mutta mahtavaahan tämä on.  Tuli mieleen, miten juhannusviikolla palelin mökin terassilla , kun päivitin tätä blogia. Taas istun terassilla, vaikkakaan en mökillä, t-paitasillani ja jos en olisi varjossa, hiki virtaisi.  Sain jopa mentyä ulos kameran kanssa ja saalistettua objektiiviin yhden kissoista. Jotenkin menneen kesän trendi on ollut, että aina kun olen ilmaantunut pihalle kamera kaulassani, ovat kissat heti kiinnostuneet jostain pihan ulkopuolella olevasta ja poistuneet paikalta. Siinä sitten ole seissyt kamerani kanssa ja ihmetellyt, miten tässä nyt taas näin kävi.  Mutta tänään Tupsu siis oli hetken aikaa yhteistyöhalukas ja sain räpsiä rauhassa kamerani kanssa herran nautiskellessa auringonlämmöstä. Voitte muuten varmaan kuvitella, kuinka lämmin musta turkki onkaan, kun aurinko siihen oikein porottaa. Nyt kun se o

Rapakatti

Kissat eivät yleisesti tykkää kastua. Välillä käy kuitenkin niin, varsinkin Tupsulle, että sade pääsee yllättämään kesken seikkailun. Niinpä aina välillä se tulee ulkoilultaan sisälle ihan rapakattina, turkki likomärkänä ja tassut kurassa. Näin syksyn myötä nurmikko on kosteaa ilman sadettakin, joten sadetta tai ei, vähintään tassut ja mahakarvat ovat Tupsulla usein märät sen tullessa sisälle aamu- tai iltaulkoilultaan. Nämä kuvat ja video ovat eräältä sadepäivän illalta. En tiedä, missä kaukana mahtoi herra olla seikkaillut, sillä sitä ei ollut näkynyt koko päivänä. Illan pimettyä se sitten ilmaantui ihan likomärkänä. Harmi, etten saanut kuvaa naamasta, sillä normaalisti pörröiset posket olivat silloin ihan lättänät, kun naamakarvatkin olivat märät. Pesemistä riitti.  Ensin piti kuitenkin syödä, että jaksaa pestä. Olen liian hellämielinen kieltääkseni märän kissan tulon sänkyyn, mutta kompromissina silloin pitää pysytellä pyyhkeen päällä. 

Aikasyöppö

Blogi on joutunut viime aikoina olemaan hieman hunningolla, pahoittelut siitä. Jo useamman viikon ajan lähes kaikki liikenevä vapaa-aika on kulunut erään jo heinäkuussa aloittamani projektin parissa.  Sain silloin mielestäni hyvän idean tehdä Ifolor-kuvakirjan MitäMissäMilloin-tyyliin lokakuussa 50 vuotta täyttävälle läheiselle synttärilahjaksi. Olen tehnyt vastaavanlaiset kirjat rippilahjaksi parille kummilapselle, heidän siihen astisista elinvuosistaan. Idea on siis, että kirjassa on joka vuodelle yksi aukeama. Aukeaman toisella sivulla on kuvia henkilöstä tuona vuonna ja toisella sivulla sitten maailman tapahtumia tms.  Ensimmäisenä kirjan saanut kummilapsi on syntynyt vuonna 2000, ja vuodet 2000-2015 olivatkin melkoista muutosta: tuli somet, blogit, Facebookit, iPhonet, digiboksit jne. No, kun minulla nyt oli nuo 15 vuotta jo valmiina kirjaa varten, ajattelin, että nopeastihan teen samalla periaatteella 50 vuotta...  Ei se ihan niin tietysti mennyt. Ensinnäkin Ifolorin

Tupsukin on peto

Toisin kuin Miiru, Tupsu ei tuo saaliitaan näytille. Siksi tulee helposti ajateltua, että ehkäpä se on luonteeltaan yhtä pehmo kuin turkiltaan eikä saalistakaan ollenkaan. No, ihan lähiaikoina olen saanut kolme todistusta päinvastaisesta eikä sitä auta enää kiistää: Tupsukin on peto.  Ensimmäinen kerta oli pari viikkoa sitten illan jo hämärryttyä. Tupsu ei vielä ollut tullut sisälle, joten menin terassille katselemaan, näkyisikö sitä kenties. Ja sieltähän se tietä pitkin lönkytteli kotipihaa kohti. Jäin seurailemaan sen rauhallista tuloa. Autotallin kiertäminen tuntui kestävän kauan, mutta sieltä se lopulta ilmaantui pihalle. Suussaan joku jyrsijä. En tiedä, oliko se kantanut saaliinsa jo jostain kauempaa vai oliko juuri napannut autotallin nurkilta suuhunsa. Iltapalaksi se kuitenkin päätyi, joten siirryin sisälle odottelemaan, että herra saa ateriointinsa valmiiksi.  Toinen tapaus oli noin viikko sitten ja silloin sain napattua alla olevan kuvan. Olin tulossa ulos etuovesta,

Keinukissat

Se taisi olla Tupsu, joka ensimmäisenä huomasi tämän keinun mukavaksi paikaksi makailla. Varsinkin sadesäällä se on viihtynyt siinä pitkiäkin aikoja. Ja miksikäs ei viihtyisi. Minäkin viihdyin kesän lämpimillä ilmoilla.  Ilokseni myös Miiru on löytänyt keinun ja nautiskelee olostansa siellä aina silloin tällöin. Ehkä se kokee maastoutuvansa raidallisiin päällysteisiin, raidallinen kun on itsekin. Välillä syysaurinko vielä lämmittää niin, että saa kissankin hymyilemään.

Vastaanottokomitea

- Tulithan sinä lopulta. - No, olin vain muutaman tunnin poissa, kävin kampaajalla. - Tässä on odotettu jo ikuisuus. - Ettet vain olisi juuri kömpinyt pensaasta unilta, kun kuulit auton ajavan pihaan. - Ei, tässä ollaan istuttu ja odotettu. Kauan. - Mutta ei se mitään, saat anteeksi, jos nyt vain avaat oven nopeasti. - Mites, Miiru, oletteko odottaneet siinä kauan? - Noo.... En kommentoi. - Mikä vielä kestää? Voisiko sen puhelimen vaikka pistää pois ja kaivaa avaimet esille. Tässä alkaa olla nälkä.