Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Villasukkaviikon yksinäinen sirkussukka

Novitan sukkalehdessä oli upeita, värikkäitä sirkusaheisia sukkamalleja, kuten vaikkapa tämä Leijonankesyttäjä. Nämä sirkussukat taisivat olla pääasiallinen syy, että ylipäätään ostin lehden.  Tämä oli myös hyvä malli hyödyntää jämälankoja, sillä kaikki muut värit vaaleanpunaista (väri: apila) lukuunottamatta minulta löytyi omasta takaa.  Vaan miten sitten kävikään. Lannistuin jo leijonakuvion kohdalla, kun siinä joutui neulomaan kolmella värillä. Kahden värin kanssa neuloessa saan helposti siistiä jälkeä aikaan, mutta kolmas lanka tuo sitten mukanaan sotkun ja kiristelyn (myös hampaidenkiristelyn!). Kuva on tuosta kohtaa sopivan suttuinen, etteivät kireydet kovin selkeästi siinä näy, mutta neulontajälki ei tosiaankaan ole siinä kelvollista. Lisäksi kuvioon kuuluu kolmen neulotun värin lisäksi mustalla silmukoitavat silmät, kuono ja viikset. Kuten kuvasta huomaa, aloittelin kyllä tätäkin, mutta en saanut jatketuksi alkua pidemmälle. Silmukointi ei vain ole minun juttuni.  Samasta syyst

Puolivälin paljastukset

Joulukuun ekana päivänä esittelin kaikki joulukalenterit, joita olin täksi joulukuuksi omaksi ilokseni hankkinut. Nyt kun kalentereista on puolet luukuista avattu, on sopiva hetki kertoa fiiliksiä niistä.  Kolmesta teejoulukalenterista kärkeen on kirinyt Forsmanin kalenteri, josta kuva alla. Kannen alta paljastuivat nämä suloiset pienet laatikot, eikä niistä löytyneissä teemauissakaan ole mitään moittimista. Mutta ennen kaikkea siis nämä söpöt laatikot ilahduttavat aina, kun ne näen. Ja mikä parasta, laatikoissa ei ole mitään viittauksia teehen, joten aion laittaa nämä säästöön ensi joulua varten ja hyödyntää näitä johonkin joulukalenteriin. Täytyy vain keksiä sopivan pientä täytettä niihin, koska laatikot ovat melko pienet. Tälle siis 10/10 pistettä. Pukan ja Nordqvistin kalenterit ovat myös ihan ok, mutta eivät tarjonneet tällaista yllätystä.    Cutie Pie -joulukalenterin kohdalla olen joutunut toteamaan, etten ole sen kohderyhmää. Kalenterissa itsessään ei varmaankaan ole mitään vik

Pingviini-sukat

Suuri Sukkakirja on ehdottomasti nimensä mukainen. Se on täynnä mielenkiintoisia malleja. Nämä Etelänavalla -nimiset pingviinisukat ovat yksi suosikkini kirjan malleista. Varsinkin tuo varren pingviinikuvio on yksinkertainen, mutta kuitenkin näyttävän näköinen. Sen mallikerrassa toistetaan kahdeksaa silmukkaa koko kerroksen läpi.  Kuten hyvin monissa kirjan ohjeissa, näissäkin sukissa kantapään ohjeessa kavennetaan kantapää puikon keskeltä ja silmukoidaan lopuksi pohjasauma yhteen. Yritin sitä, mutta olen jo ennenkin todennut, etten yksinkertaisesti hallitse silmukointia. Jäljestä tuli supersuttaista ja niinpä purin sen yritelmän ja neuloin kantapään loppuun perinteisellä mallilla tekemällä kavennukset sivuilla ja välttyen siten silmukoinnilta.  Näissä sukissa on käytetty lankana Novitan Nallea. Kuten kuvista huomaa, minulta löytyi melko lailla alkuperäisiä vastaavia värejä, joten tällä kertaa pingviineistä tuli mustia eikä esimerkiksi vaaleanpunaisia, kuten myös olisi voinut käydä suk

Viikinkisukat

Suuren sukkakirjan viikinkisukissa on kiintoisa ornamenttikuvio, joka oli mukavan selkeä neuloa. Jouduin vain jonkin verran vähentämään silmukkamäärää, koska neuloin sukat Novitan Seitsemän veljestä langalla. Varsinainen mallikuvio on kahdeksan silmukan levyinen, joten kunhan silmukkaluvun piti kahdeksalla jaollisena, malli toimi sellaisenaan. Ohjeessa silmukoita oli 72, minä neuloin 56 silmukalla. Neuloessani mielessäni oli antaa nämä sukat miehelleni, ja annoinkin, mutta kuulemma hän käyttää vain BMW-sukkia . Ne sukat neuloin kolme vuotta sitten joululahjaksi ja alkavat olla melko puhkikäytetyt. Täytynee neuloa uudet vastaavanlaiset, tai tietenkin hieman erilaiset, mutta jotain BMW-aiheista kuitenkin, kunhan saan lankakasaa muuten neulottua pienemmäksi. BMW-sukkiin sopivia värejä minulla ei nyt ole enkä siis aio ostaa, ennen kuin olen saanut riittävästi vapautettua tilaa uusille langoille. Mies saa siis tyytyä vanhoihin sukkiinsa ja nämä Viikinki-sukat menevät langolle joululahjaksi.

Aurinkoiset Raakel-sukat

Novitan sukkalehdessä oli tämä Raakel-niminen sukkaohje. Lehdessä sukista oli kaksi eri väristä mallia ja kas, kerrankin minulta löytyi ihan samat värit eli keltaista, oranssia ja valkoista omasta lankavarastostani. Koska jokaista kolmea väriä oli kuitenkin vajaa kerä, jouduin kikkailemaan, jotta sain ne riittämään näihin melko pitkävartisiin sukkiin. Siksi värit on muutettu eri järjestykseen toisessa sukassa.  Ensimmäisen neuloin ohjeen mukaisesti eli oranssi-keltainen oli sen pääväri varren yläosan jälkeen. Toiseen sukkaan vaihdoin valkoisen ja keltaisen paikkoja. Toivottavasti sukkien saajaa ei tämä värivaihdos liikaa haittaa. Mielestäni nämä kuitenkin tunnistaa yhteenkuuluvaksi pariksi, vaikka värit sekaisin ovatkin. Ja näin käyttäen värit riittivät juuri sopivasti, en joutunut ostamaan mitään niistä lisää. Tavoite siltä osin saavutettu.   

Harmaat Telakka-sukat

Näiden sukkien ohje löytyy Lumi Karmitsan Muhkeat sukat -kirjasta. Tämän villasukkaviikon sukista nämä ovat ainoat, joihin jouduin ostamaan lisää lankaa, eli tuo vaaleanharmaa ei ihan riittänytkään kahteen sukkaan. En keksinyt, miten olisin saanut sukkaan mukaan jonkin toisen värin ja siten välttynyt uuden kerän ostamiselta.  Mietin - ja kokeilinkin - sellaista, että olisin neulonut ensimmäisen sukan kärjen eri värillä ja sitten sukalle parin niin, että siinä värit olisivat olleet toisin päin. Mutta se ei näyttänyt hyvältä, varsinkin kun jouduin jättämään palmikottoman kärjen hyvin lyhyeksi, kun sukalle alkoi kertyä pituutta jo liikaakin. Niinpä sitten lopulta myönnyin ostamaan toisen kerän tätä vaaleaa harmaata. Harmitti, koska tämä väri on minusta tylsä enkä tiedä, miksi tai mihin tarkoitukseen olin sen alunperin edes ostanut. Koska lankaa tietenkin sitten jäi yli nämä neulottuani, käytin sitä Gingham-sukkien resorissa .  Vaaleanpunaisen kaverina harmaakin väri kaunistuu.  Tässä ohje

Koirasukat

Villasukkaviikon toiset sukat ovat koirasukat, ensimmäiset sellaiset ikinä tässä blogissa. Kuviossa on tosin mukana myös kissa, mutta tällä kertaa kissat ovat jääneet sivuosaan. Näiden sukkien väriyhdistelmä on melko kiinnostava, mutta valinta tuli tosiaan tehtyä ihan siltä pohjalta, mitä värejä löytyi sopiva (riittävä) määrä.  Ohje näihin sukkiin löytyy Suuresta Sukkakirjasta, malli on nimeltään yksinkertaisesti Koira. Kuten kuvista näkyy, alkuperäinen malli on tehty mustalla ja valkoisella langalla. Tässä minun versiossani keltaisella ja vaaleanvioletilla. Nämä langat ovat Pirta sukkalankaa.  Minulla on kaikissa tuon sukkakirjan ohjeissa haasteena se, että jos tekisin sukan täysin ohjeen mukaisesti, tulisi siitä aivan liian pitkä. Niinpä muokkasin näiden sukkien kohdalla ohjetta siten, että jätin varresta yhden kuvion pois ja sen sijaan aloitin teräosan koirakuvion jo varressa ennen kantapäätä. Neuloin teräosan kahdeksan ensimmäistä kerrosta varteen ja sain näin terän oikean pituisek

Villasukkaviikko 2 - pinkit Gingham-sukat

Villasukkatehtailu sen kuin jatkuu. Tuotoksia on kertynyt esiteltäväksi sen verran paljon, että blogissa  on taas edessä villasukkainen viikko. Tämän viikon villasukat perustuvat kolmen eri kirjan (tai lehden) ohjeisiin: Lumi Karmitsan Muhkeat sukat , Jorid Linvikin Suuri Sukkakirja ja   Novitan Sukkalehti . Tyytyväisenä voin todeta, että valtaosin olen käyttänyt näihin kaikkiin sukkiin minulla jo ennestään olleita lankoja eli olen saanut huvennettua lankavarastoani. Koska minulta ei yleensäkään löydy juuri samoja värejä kuin alkuperäisessä ohjeessa, olen valinnut värit käytettävien lankojen mukaan ja välillä päätynyt melko eksoottisiinkin yhdistelmiin.  Nämä ensimmäiset eivät ole väriskaalan perusteella eksoottisemmasta päästä, vaan melko hillityn pinkit kahdella eri harmaalla höystettynä. Malli on Gingham , Lumi Karitsan Muhkeat sukat -kirjasta. Näillä väreillä en saanut sukkiin aikaan "aitoa gingham-vaikutelmaa" tai ehkä sen olisi saanut aikaan, jos olisi järjestellyt v

Oodi kissalle

Minulla on tapana tehdä joka vuodelle kissaseinäkalenteri, tietenkin Tupsun ja Miirun kuvilla. Ensi vuoden kalenterissa tulee olemaan kuvien ohella kissarunoja.  Löysin kirjastosta ensin runoantologian Eläinrunojen kirja . Sen kansisivulla oli esittely kokoelman toimittajasta, Satu Koskimiehestä , ja erittäin lupaavalta kuulostava maininta toisesta runoantologiasta: Runojen kissa . Se oli varmaankin ollut samalla hyllyllä kirjastossa, kun lainasin tuon ensimmäisen kirjan, mutta ohuempana kirjana, ja kirjan nimi hyvin hailakalla tekstillä kirjan selkämyksessä, jäi minulta huomaamatta. No, varasin kirjan, kuten näinä aikoina tarvitsee toimia, jotta kirjastosta saa itselleen kirjoja, ja sain kissarunokokoelman käsiini. Ja sehän osoittautui juuri oikeaksi kalenteria ajatellen. Löysin sieltä helposti runon joka kuukaudelle. Kuvan alta löytyy niistä yksi, tässä kokonaisuudessaan, kalenteriin mahtui vain runon alkupätkä. Pablo Nerudan Oodi kissalle asettaa kissat niille ansaitusti kuuluvaan

Makramee-joulukoristeita

Koska makramee on ainakin minulle ollut tämän vuoden käsityöuutuus, niin pitihän se kokeilla, miten se taipuisi myös joulukoristeisiin ja samalla joulukortteihin. Nämä pienet joulukuuset, ja alempaa löytyvät pari lumihiutaletta, on tehty Molla-kalalangalla . 18-säikeinen kalalanka osoittautui varsin hyväksi materiaaliksi tähän, siinä on juuri sopivaa pyöreyttä eikä se litisty solmuillessa.  Ensimmäisen joulukuusen tein kokonaan ilman helmiä, mutta tilasin sitten pienen satsin erivärisiä pieniä helmiä Helmien talosta . Muuten ihan kiva idea, mutta kalalanka ei mahdu helmien rei'ästä, joten saadakseni helmet mukaan työhön olen kuljettanut mukana siimaa ja pujotellut helmet siihen. Lopputulos on ihan ok, mutta tehdessä on ärsyttävää, kun siimalla on ihan oma tahtonsa ja se sinkoilee mihin suuntaan tahansa.  Kuten aina makrameetöissäni, kaikista tulee aina enemmän tai vähemmän erilaisia. Vaikka aluksi ajattelisinkin tekeväni tuoreimmasta samanlaisen kuin joku edellinen, niin matkan var

Joulukalenterit 2020

En oikein tiedä, mitä tapahtui tänä syksynä, mutta jotenkin minulle kertyi joulukalentereja melkoinen määrä. Ensimmäiset hankin jo lokakuussa, ja marraskuun alkupuolella mietin jo hieman huolestuneena, kuinka moneen mahdan lopulta päätyä, kun kivoja kalentereita tuntui putkahtelevan vastaan koko ajan. No, onneksi hankintatahti rauhoittui ja lopputulema on yhdeksän kalenteria + yksi aiemmilta vuosilta esiin nostettu ihan vain sen kauneuden takia.  Joten, saanen esitellä joulukalenterini vuosimallia 2020 näin joulukuun ensimmäisenä aamuna, kun en ole vielä avannut yhtäkään luukkua. Joulun jälkeen voin sitten (viimeistään) kertoa, mitä mieltä näistä olen.  Viime vuonna minulla oli parikin kosmetiikkakalenteria: BodyShopin ja l'Occitanen. Molemmista suurin osa sisällöistä meni eteenpäin osana joululahjoja. En viitsinyt tehdä samaa tänä vuonna, ainakaan noiden tuotemerkkien kanssa, joten niistä en hankkinut uusia versioita. BodyShopin joulukalenterin sisältö oli ihan ok, mutta l'Occ

Jouluinen El Corte Inglés

Tämä on (ainakin toistaiseksi) viimeinen postaukseni viime vuoden Espanjan reissulta. Granadassa majoituimme Sercotel Gran Hotel Luna de Granadaan, jonka naapurissa sattui olemaan El Corte Inglésin tavaratalo. Sen katutasosta löytyi joulumyymälä, jossa oli kaikkea mahdollista joulukoristetta ja ennen kaikkea aivan tolkuttoman ihania kynttilöitä. Ne olivat niin ihania, etten ostanut, koska en koskaan raaskisi polttaa niitä eli olisivat vain päätyneet keräämään pölyä.  Toimikoon nämä kuvat sopivana laskeutumisena joulukuuhun. Oikein ihanaa joulukuuta kaikille! Huomenna esittelen tämän vuoden joulukalenterini... minuun taisi iskeä lievä joulukalenterihulluus tänä vuonna, kalentereja on nimittäin aika monta. Karusellit pyörivät, luistelijat liikkuivat ja niin edelleen tässä kuvaelmassa. Raaskisitko polttaa nämä kynttilät? Kynttilöitä nämäkin. Ja nämä. Ja tämä. Juu, kynttilä. Oho, tutunnäköinen. Tämä on nyt minulla kotona.  Nämäkin kynttilät jäivät kauppaan.