Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2022.

Unikkopipo

Vähän vaihtelua sukkiin pipolla. Instassa tuli vastaan jonkun neuloma unikkopipo ja kun olin itsekin mietiskellyt samanlaisen tekemistä jo jonkin aikaa, ryhdyin puuhaan. Kuviokaaviona käytin samaa kuin sukissakin , mutta koska kuvion piti toistua pipossa leveämmin, muokkailin alkuperäistä kaaviota jonkin verran, niin että sain siitä 120 silmukkaa leveän.  Pipoja oli kyllä sukkiin verrattuna kiva ja nopea neuloa, kun valmista tuli kerrasta eli ei tarvinnut neuloa pipolle paria. Vaikka sitten neuloinkin, kun pipoille löytyi useampikin ottaja. Toisen pipon kohdalla opettelin vihdoin myös tikapuutekniikan. Ja ihastuin siihen kovasti! Olipas nopeaa ja näppärää kuljettaa lankoja tikapuilla, verrattuna perinteiseen langankiertomalliin.  Arvaatko, kumpi pipoista on neulottu tikapuutekniikalla?  Yllättäen isoin ero ulkopuolelle näillä tekniikoilla tuli langan nukkautumisessa. Pipoista tupsullinen eli yläkuvassa etualalla oleva on neulottu lankoja kiertäen ja taempi tikapuutekniikalla. Molemmat

Perhosia hangella

Neuloin jo viime kesänä nämä Niina Laitisen perhossukat (ohje kirjassa Villasukkien uusi vuosi ) valkoiselle pohjalle - ja yhden ensin vaaleanharmaalle, mutta sille ei tullut paria, koska kuvio ei siinä erottunut tarpeeksi hyvin. Jo silloin aloin haaveilla samoista sukista mustalla pohjalla, mutta kesti kuitenkin tämän vuoden alkuun asti, että sain sen toteutettua.  Tykkään itse tosi paljon näistä mustalle pohjavärille neulotuista. Nyt kuvio eli perhoset erottuvat todella selkeästi. Erottuvathan ne ihan hyvin valkoisestakin, mutta kuitenkin ihan eri lailla mustasta. Jos maailma ei olisi täynnä muitakin ihania sukkamalleja, niin neuloisin nämä vielä mustalle niin, että perhosten väriksi tulisi jotain muuta kuin pinkkiä, eli kirkasta vihreää ja heleää keltaista sisältävä kirjava lanka olisi seuraavan kerran kaveri mustalle.  Vaan kun ihania malleja on lukuisia muitakin ja samojen sukkien neulominen taas aika tylsää, niin kulunee taas vähintään vuosi pari, ennen kuin perhossukkia tulee li

Talitinttisukat

Meissä sukanneulojissa on selkeästi kolmea eri tyyppiä: perussukkaaja, kirjoneuloja ja pitsineuloja. Näistä ryhmistä sijoitun itse ehdottomasti kirjoneulojien joukkoon. Niinpä esimerkiksi Sissukat -sukkakirja oli hankinta, jota vastaan yritin kyllä hieman pyristellä, mutta lopulta päädyin sen kuitenkin ostamaan.  Kirja onkin mainio, sillä siellä on lukuisia kivoja kirjoneulesukkamalleja hyvin selkein (isokokoisin) kaavioin. Lisäksi valtaosa, ellei peräti kaikki, kirjan ohjeista on Novitan Seitsemän veljestä tai Nalle -langoille. Ei siis tarvitse jahdata mitään erikoislankoja, vaan markettien valikoimalla pärjää melko hyvin. Värien kanssa saattaa toki tulla haasteita, kuten minullakin näissä tinttisukissa. Tuosta kirjasta löytyy siis muun muassa näiden valloittavien talitinttisukkien ohje. Ohjeessa keltainen väri on Seitsemän veljeksen Auringonkukkaa. Minulla sattui kuitenkin olemaan kerä Tähkää kotona, joten aloitin nämä sukat sillä. Talitintteihin päästyäni olin jo ehtinyt kauppaankin

Sukat tohtorille, osa 2

Eräs tuttuni väitteli tohtoriksi tammikuussa. Kun ystäväni väitteli tohtoriksi 2018, neuloin hänelle lahjaksi " tohtorisukat ". Ne tulivat mieleen viikko pari ennen tätä tuoreempaa väitöstilaisuutta, ja päätin tehdä tällekin tohtorille omat sukat.  Sukissa on samoja elementtejä kuin ensimmäisessäkin parissa, mutta koska vastaanottaja ei pidä vaaleanpunaisesta, piti miettiä toisenlaista väritystä. Vihreä-musta-valkoinen-yhdistelmään päädyin yhden t-paitani perusteella, jossa on samoja värejä ja jonka väriyhdistelmästä olen kovasti tykännyt. En löytänyt näihin kiireessä niin kirkasta ja raikasta vihreää kuin olisin halunnut, joten näistä tuli hieman synkemmät kuin ajattelin, mutta muuten kyllä ihan ok. Sanoisin, että alkuperäinen malli parani huomattavasti.  Sen lisäksi, että jäsentelin sukkien elementtejä hieman eri järjestykseen (ja poistin osan), paksunsin kaikki tekstit kahden silmukan levyiseksi. Alkuperäisissä ne olivat yhden silmukan levyisiä. Levennys oli mielestäni ehd

Tupsun lääkärikäynti

Ei hätää, Tupsulla kaikki hyvin. Lääkärikäynti oli pelkästään suunniteltu rokotuskäynti, kun herralla tuli jo kolme vuotta edellisestä rokotuksesta. Nyt on rokotukset taas kunnossa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.  Kissaherran terveydentila todettiin erinomaiseksi. Mitä nyt pientä talvipainoa tällä hetkellä, herran kokonaispaino talviturkkeineen ja -rasvoineen on nyt 6,1 kg. Kolme vuotta sitten painoa oli 5,5 kg. Eiköhän liikunnan määrä taas kevään myötä lisäänny, niin alkaa grammat karista. Myös hammaskiveä herralle on päässyt kertymään sen verran paljon, että hammashoitoon mennään joskus lähitulevaisuudessa.  Mutta annetaanpa Tupsun itsensä kertoa, mitä mieltä hän oli tästä vierailusta.  Tupsu:  "Niin. Onko se reilua, että kesken makeimpien päiväunien kissa nostetaan unipaikastaan ja työnnetään pieneen laatikkoon? Missä ovat kissanoikeudet?  Yritin kyllä parhaani mukaan pistää vastaan, mutta jotenkin emäntä onnistui minut pujottelemaan sinne. Kiikutikaakuti minua sitten kannettiin

Lilja-makrameematto

Mihin oikein hurahti koko tammikuu ja puolet helmikuustakin? Blogi on jäänyt ihan hunningolle, vaikka käsitöitä onkin valmistunut suht tasaiseen tahtiin.  Joululahjaksi saadusta koronataudista on onneksi jo toivuttu, eikä tauti iskenyt kissoihin. Puolitoista viikkoa eli melko tarkkaan eristysajan sitä sain kärvistellä ja yskää vielä viikon tai pari sen jälkeen, mutta nyt on yskäkin poissa ja olo ollut jo useamman viikon normaali.  Vuoden ensimmäinen käsityö oli tämä Lilja-makrameematto. Ohje osui silmään jostain käsityölehdestä, mutta on alunperin Lankavan ja niinpä ohje löytyy täältä . Aloin väkertää tätä koronaeristyksen loppupuolella, kun minulla oli tuota vaaleanpunaista Pauliina-punoskudetta. Yksi kerä riitti onneksi siihen asti, että eristys loppui ja pääsin ostamaan toisen kerän kudetta.   Matosta tuli ihan kiva, mutta kun en lopulta löytänyt sille kodistani sopivaa paikkaa, päätyi matto äidilleni.  Tasona tehtävät makrameetyöt näyttävät alkuvaiheessa melkoiselta sotkukasalta. M